2000-luvun kansalaistaidot: informaatio-, media- ja digitaidot

”Nykyisin siitä ei ole kilpailuetua, että tietää enemmän kuin muut. Maailmaa ei kiinnosta, mitä sinä tiedät. Sitä kiinnostaa, mitä sinä osaat tehdä sillä mitä sinä tiedät.”                                                                                    – Tony Wagner

Koulussa ei opita taitoja, joilla on eniten merkitystä markkinapaikalla, sanoo Harvardin koulutusasiantuntija Tony Wagner. Opiskelijat janoavat taitoja, joiden avulla he pärjäisivät töissä, mutta oppivat niitä vain vähän.

Wagner näkee, että sisältöosaamista tärkeämpää on kyky innovoida eli ratkaista uusia ongelmia luovasti (markkinoilla). Kuten yksi työnantaja hänelle asian muotoili, ”uusia työntekijöitä voidaan opastaa sisältöasioissa ja usein tällaista perehdytystä myös pakko tehdä, sillä sisällöt muuttuvat jatkuvasti. Mutta työnantaja ei pysty opettamaan kriittisiä ajattelutaitoja, aloitteellisuutta ym.” Kiihtyvään tahtiin muuttuvassa yhteiskunnassa jatkuvasta uuden oppimisesta ja vanhan poisoppimisesta on tullut normi.

Innovaatiojohtaja Scott Mcleod muotoilee asian näin: ”nykyisin matalan tason tietotyöllä (faktojen tietäminen, muistaminen) ei ole enää taloudellista arvoa”. Faktathan voi Googlettaa joka tapauksessa muutamassa sekunnissa. Vain korkean tason tietotyöstä (tiedon soveltaminen, analysointi, uuden tiedon rakentelu jne.) maksetaan. Nykyisin odotetaan, että työntekijä tekee jotain tiedolla ja tuottaa sen avulla uutta arvoa. Silti (amerikkalais)opiskelijat käyttävät tiedon pänttäämiseen keskimäärin 80% opiskeluajastaan.

2010 EU:n laajuisessa tutkimuksessa vain alle kolmasosa 19-29 vuotiaista nuorista koki, että oli saanut koulutuksessa tarpeelliset taidot työmarkkinoilla pärjäämisen kannalta. Tässä joitakin opiskelijoiden vastauksia: ”yliopistot tarjoavat liikaa teoreettista tietoa eivätkä valmista todellisiin työn haasteisiin”, ”useimmat opiskelijat eivät ymmärrä mitään liike-elämästä”, ”usein kuulen ihmisten valittavan, että töissä heidän oli opeteltava kaikki alusta, sillä yliopistossa saatu tieto oli hyödytöntä.” Hesarin kolumnissa puolestaan turhautunut lukiolainen kirjoitti äskettäin, miten ”turhauttavaa on opiskella yleissivistävässä laitoksessa, jossa huomaa, ettei opiskelekaan elämää, jatkokoulutusta tai työelämää, vaan ylioppilaskirjoituksia varten.”

Digitaidot riittämättömiä

Työelämän näkökulmasta osaamisvajetta näyttäisi olevan erityisesti digitaidoissa. Tuoreehkossa tutkimuksessa 40% suomalaisista yritysjohtajista näkee, että heidän työntekijöidensä digitaidot olivat riittämättömiä. Näitä taitoja ei juuri koulussa opita.

Ehkä yksi syy on se, että opettajien digitaidoissa on puutteita? Adoben luovuus koulutuksessa -kyselyssä peräti 90% suomalaisista opettajista koki, ettei heillä ole taitoja digitaalisen mediateknologian hyödyntämiseen opetuksessa. Ruotsissa samoin koki 36%, Tanskassa 22% ja Norjassa 20% vastaajista (huom! vain 50 henkilön otanta Suomesta). Myös Opekan 2012 teettämän kyselyn perusteella tieto- ja viestintätekniikan käyttö suomalaisissa kouluissa on konservatiivista. Esimerkiksi ”vaihtelevia netistä poimittuja sivustoja” käytti opetuksessaan viikoittain vain reilu viidesosa, päivittäin n. 5%. Kirjoittajat heittävätkin ilmaan kysymyksen, onko tavallisen suomalaisen oppilaan kokemus tietotekniikasta koulumaailmassa tietokone, dokumenttikamera, videotykki ja opettaja, joka kirjaa poissaolot oppilastietojärjestelmään?

Mitä tähän voi sanoa? Koulutusjärjestelmämme ei selvästikään vastaa nykyisen digivetoisen innovaatiotalouden tarpeisiin. Se on kriisissä.

2000-luvun kansalaistaidot (21st century skills)

Viime vuosina on kasvanut puhe siitä, miten taidot tulisi nostaa opetuksessa vahvemmin tiedon rinnalle.  Tässä yhteydessä viitataan usein Partnership of 21st Century Skills -hankkeeseen – amerikkalaiseen kansalliseen projektiin, jonka tavoitteena on valmistaa sikäläisiä opiskelijoita paremmin globaaliin innovaatiotalouteen. Siinä uuden vuosituhannen taidoiksi on nostettu mm. luovuus, kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu, viestintä- ja yhteistyötaidot, sekä informaatio-, media- ja teknologiataidot.

Pitkälti samoja taitoja korostetaan myös EK:n Oivallus -raportissa (2011). Siinä tulevaisuuden työelämää verrataan jazz-improvisointiin, sillä meiltä vaaditaan yhä enemmän kykyä toimia uusissa tilanteissa, joihin ei ole olemassa valmiita ”nuotteja”:

Olen kirjoitanut luovuudesta ja verkostoista aiemmin, eikä niistä nyt tässä yhteydessä enempää.  Luovuuden korostamisessahan ei ole mitään uutta, paitsi se, että sitä vaaditaan yhä enemmän ja suuremmalta osalta työväestöä. Mikä sen sijaan on aidosti uutta, on ihmisten globaali kytkeytyneisyys ja koko yhteiskunnan läpäisevä digitalisaatio. Nykyisessä voimakkaasti verkottuneessa tietoyhteiskunnassa toimiminen vaatii uusia digitaalisen kansalaisen taitoja. Esitän seuraavassa näistä tärkeimpiä: informaatiotaidot, mediataidot ja digitaidot.

2000 -luvun informaatiotaidot

2000-luvun informaatiotaitoja ovat mm. hakukoneiden älykäs käyttö, tiedonhankinta verkostojen avulla (PLN), henkilökohtaisen digitietopankin (”muistin jatke”) hallinta, tiedon kuratointi ja kokoaminen eri lähteistä (aggregointi), sekä tiedonrakentelu tiimeissä ja parvissa (blogit, wikit, jaetut dokumentit). Lisää näistä aiheista e-kirjassani ”Tiedonhaku 2.0”.

On tärkeää, että oppijat oppivat itse löytämään resursseja omaa oppimistaan varten, eikä niitä kaikkia tarjota heille valmiiksi pureskeltuina. Tosielämän tilanteissa tieto on kuitenkin itse kaivettava netistä, arvioitava kriittisesti, yhdisteltävä muihin tiedonlähteisiin jne. Nämä taidot ovat nykyisessä monimutkaisessa mediaympäristössä selvitytymisen a ja o. Niitä kannattaa harjoittaa, vaikka helpompaa olisikin vain antaa kirja opiskelijan nenän eteen.

Tällä hetkellä 2000-luvun informaatiotaitoja ei juuri harjoitella koulussa ja osaaminen on heikkoa. Longplay:n jutussa ”Google syrjäytyneet” tuodaan esiin, miten useilla oppilailla on suuria ongelmia hahmottaa tietoa netissä. Jutussa haastateltu opettaja kertoo: ”hakusanaksi kirjoitetaan usein koko tehtävänanto. Sitten ihmetellään, kun ei löydy mitään. Osalla on vaikeuksia myös erottaa hakutuloksien joukosta käyttökelpoisia lähteitä. Yleensä tyydytään kolmeen ensimmäiseen hakutulokseen.” Kasvatustieteilijä Carita Killi vahvistaa väitöskirjassaan, että lähdekriittiset taidot ovat monilla opiskelijoilla puutteellisia. Ei ihme, kun niitä ei juuri harjoiteta.

Netissä toimimisen edellytys on, että opiskelijoiden pitäisi pystyä arvioimaan verkkosisältöä ja sen taustalla olevia vaikutteita. Ennen suurin osa tiedosta  kulki jonkun ”portinvartijan” (tiedeyhteisö, toimitus, kirjakustantamo) läpi. Tämä taho ainakin jossain määrin suodatti, arvioi, ja varmisti faktojen paikkaansapitävyyden. Nykyisin verkossa sisältöä voi tuottaa kuka tahansa ja tuloksena on suuri sekamelska, jonka keskellä kriittinen ajattelu on entistäkin tärkeämpää.

Nyt kun ylioppilaskirjoituksiakin ollaan (vihdoin) sähköistämässä, on aika herätä todellisuuteen. Digiajan informaatiotaidot tulisi nykyisin käsittää kansalaistaidoiksi, yhtä lailla kuin lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen. Verkko on Suomen käytetyin media ja jos siellä ei osaa toimia tehokkaasti – etsiä tietoa, julkaista sisältöä, näyttää osaamistaan, verkostoitua – on vaarassa syrjäytyä.

Mediataidot & sosiaalisen median taidot

Nykyinen tietoyhteiskunta on pitkälle medioitunut. Sosiaalisen median myötä meistä kaikista on tullut potentiaalisia median tuottajia, ei vain sen kuluttajia. Helppokäyttöisiä ja ilmaisia mediatyökaluja ja -resursseja löytyy netistä pilvin pimein ja halvinkin älypuhelin toimii jo sosiaalisena medialaitteena. Varsinkin mobiilisovellukset ovat käyttökokemukseltaan usein niin intuitiivisia, että maallikkokin saa ne haltuunsa lyhyessä ajassa.

Media on demokratisoitunut eikä se ole enää dedikoituneiden ammattilaisten yksityisomaisuutta. Ei tarvitse olla koodari tai designer, jotta voi toimia verkossa ja ilmaista itseään eri mediakeinoin. Ja kääntäen: yhä useammassa työssä on hyötyä siitä, että osaa viestiä verkossa monipuolisesti mediaa käyttäen.

OPH:n sosiaalisen median ohjeistuksissakin (2012) mainitaan, että ”mediataidot ovat nykyajan kansalaistaitoja” ja edellytetään oppilaitoksilta sosiaalisen median mahdollisuuksien avaamista oppijoille. On aika ottaa teknologia hyötykäyttöön ja tehdä oppimisesta mediarikkaampaa. Mitä kaikkea joka kansalaisen mediataidot voisivat käsittää? Tässä omia ehdotuksiani:

[list style=”check”]

• verkkojulkaisutaidot (blogit & web-julkaisualustat kuten WordPress)
• digiportfoliot ja oman osaamisen näyttäminen
• mediarikkaiden presentaatioiden luominen
• infografiikoiden, miellekarttojen ym. visuaalisten esitysten luominen helppokäyttöisillä nettityökaluilla
• kuvittaminen (Creative Commons -kuvapankit) ja erilaiset mediaupotukset

[/list]

Jos aihe kiinnostaa, niin lue lisää aiemmasta mediataitoja käsittelevästä kirjoituksestani.

Digitaidot ja teknologiataidot

On vielä pitkä lista muita digitaitoja ja teknologiataitoja, joista on enemmän hyötyä elämässä kuin ablatiivista, derivoinnista tai Suomen jokien luettelemisesta. Esimerkiksi netti-identiteetin hallinta, tietoturvan ja tekijänoikeuksien tuntemus ovat osa digikansalaisen yleissivistystä. Lisäksi työelämän kannalta keskeistä on mm. työnhaku sosiaalisen median välinein ja omien ammatillisten verkostojen rakentaminen. Kaikki ylläoleva rakentaa digitaalista sosiaalista pääomaa, joka muuttunee yhä tärkeämmäksi osaksi työelämässä menestymistä. Mitä vielä tulee mieleesi? Listaa saa täydentää.

Opettaja – päivitä digitaitosi

Elämme murrosvaihetta, joka voi kestää vuosia. Teknologian lisäksi muuttumassa ovat opettajan ja oppijan totutut roolit, opetussuunnitelmat, oppimateriaalit ja koko koulun toimintakulttuuri.

On ennustettu, että opettajista tulee yhä enemmän välittäjiä tiedon, teknologian ja opiskelijoiden välissä. Opettaja voi olla opas, joka neuvoo kutakin opiskelijaa heidän yksilöllisillä reiteillään, designer, joka suunnittelee rikkaita oppimistilanteita, tai valmentaja / fasilitaattori, joka ohjaa ryhmän vuorovaikutusta hedelmälliseen suuntaan. Itse asiassa opettajan rooli voi olla entistä tärkeämpi ja vaativampi tulevaisuudessa. Opettajalta vaaditaan näkemystä, ei vain valmiin asiantuntijatiedon siirtämistä oppijoiden päähän.

Yksi asia on varmaa. Niille opettajille, joilla on hyvät digitaidot, tulee olemaan tulevaisuudessa paljon kysyntää. Kuten Tekesin Future Learning -raportissa (2013) opettajia ohjeistetaan: ”opetusteknologian tuloa ei voi välttää – käytä hyödyksesi huomattavat resurssit ja päivitä osaamisesi ajan tasalle.” Mistä kannattaa aloittaa? No, tässä esimerkiksi on yksi suosittu artikkeli, jossa on listattu modernille opettajalle tärkeitä taitoja.

Kirjoittaja on kouluttaja, jonka erityisiä mielenkiinnon kohteita ovat informaatio-, media- ja digitaidot. Katso täältä koulutukseni oppilaitoksille ja yrityksille.