Älykkäät henkilökohtaiset web-lehdet Zite ja FlipBoard tehokäytössä

Median kulutus, työ ja oppiminen ovat murroksessa. Perinteiseen massamediaan kuului sisältöjen monistaminen ja ”työntäminen” kuvitteelliselle kohdeyleisölle (esim. alle 40 vuotiaat kaupunkilaisnaiset). Internetissä yksilöllä sen sijaan on vapaus koostaa uutisvirtansa eri lähteistä omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Harva kuitenkaan on jaksanut ryhtyä tähän, koska laadukkaan sisällön seulominen netin runsaudensarvesta on ollut hankalaa. Nykyisin tämä ei enää ole kynnyskysymys: Ziten ja FlipBoardin kaltaisten henkilökohtaisten web-lehtien ilmestymisen myötä median yksilöllisestä seuraamisesta on tullut huomattavasti helpompaa.

Sisällön kokoamista eri lähteistä yhteen paikkaan – mitä Zite ja FlipBoard:kin yksinkertaisimmillaan tekevät – kutsutaan aggregoinniksi. Perinteinen sanomalehtikin on aggregaatti, joka kokoaa eri toimittajien erilliset jutut / uutiset yhdeksi lehdeksi. Vaikka yksittäistä lukijaa saattaa kiinnostaa vain 10% lehden sisällöstä, se on silti ollut hyvä kauppa. Sama logiikka pätee musiikkibisnekseen, missä myytiin albumeita, joista kuluttaja oli lopulta kiinnostunut kuulemaan vain muutaman kappaleen. Perinteisen median liiketoimintamalli onkin perustunut pitkälti houkuttelevan kokonaispaketin luomiseen (ks. lisää tästä artikkelista).

Julkaisun suuntaaminen suurelle yleisömassalle johtaa kuitenkin samalla suureen määrään kompromisseja: sanomalehdissä on vähän kaikkea, mutta missään ei päästä kovin syvälle. Digitaalinen web-ympäristö tarjoaa hienostuneempia tapoja sisällön aggregointiin, jolloin yksilölliset tarpeet voidaan ottaa paremmin huomioon. Tavoitteena tietenkin on, että 100% sisällöstä olisi lukijan kannalta kiinnostavaa ja relevanttia. Tässä artikkelissa esittelen erilaisia strategioita sisällön aggregointiin älykkäiden web 2.0 -välineiden avulla.

Tämä on kolmas osa viisiosaista artikkelisarjaa. Aikaisemmat osat ovat:

1) Löydä, suodata, jalosta – kuratointi ja sosiaalinen tiedonhaku.

2) Helpoin reitti parhaan sisällön luo – Googlen, Twitterin ja Facebookin kamppailu internetin herruudesta.

Sisällön aggregointi: Google Reader, Google News, Feeddler

Ehkä yksinkertaisin tapa aggregoida on kerätä blogien rss-syötteitä uutistenlukijaan kuten Google Readeriin (ks. video). Blogien seuraaminen olisi hankalaa, jos jokaisessa blogissa pitäisi käydä erikseen tarkistamassa, onko uutta sisältöä ilmestynyt. Kätevämpää on tilata blogit rss-syötteinä uutistenlukijaansa (vrt. sanomalehden tilaaminen kotiin), ja seurata näin blogivirtaa keskitetysti yhdestä paikasta.

Aloitin itse käyttämällä iGooglea, joka näyttää näppärästi samalla sivulla uusimmat blogimerkinnät tilatuista lähteistä sekä Googlen hakukoneen. Kun seuraamieni blogien määrä kasvoi, oli uutistenlukija välttämätön. Google Reader on ominaisuuksiltaan monipuolisempi, ja sillä voi järjestellä blogivirran kansioihin esimerkiksi aihepiirien mukaan (”Sosiaalinen media”, ”Web Design”, ”WordPress” jne.). Nykyisin luen suurimman osan blogeista iPhonella, käyttäen Feeddler -sovellusta, joka synkronisoituu Google Readerin kanssa.

Itse valitsen käsityönä blogit, jotka näen seuraamisen arvoisiksi. Tällainen manuaalinen oman lukulistan rakentaminen voi viedä aikaa ja vaatii oman alan blogosfäärin tuntemusta. Viime vuosina onkin kehitetty palveluita, jotka tekevät henkilökohtaisen uutisvirran kokoamisen helpommaksi. Idea on, että käyttäjän tarvitsee tietää vain aihe, mistä on kiinnostunut (esim. ”iPad apps”), ja palvelu kokoaa automaattisesti aihepiiriin liittyvän uutisvirran. Esimerkiksi Google News kokoaa uutisia 50000 eri lähteestä ja antaa käyttäjän kustomoida näistä oman henkilökohtaisten uutisvirtansa hakusanojen perusteella (ks. video).

Google News ei mielestäni onnistu tässä vielä kovin hyvin. Aggregoinnin automatisoimisen ongelma usein on, että se hukuttaa käyttäjän informaatioon, jota ei ole suodatettu riittävän yksilöllisesti tai arvioitu kriittisesti. Algoritmit kehittyvät kuitenkin koko ajan, ja automatiikasta alkaa olla vähitellen yhä enemmän hyötyä.

Aggregointi ja sosiaalisesti älykkäät algoritmit: Zite

Viime vuosina erityisesti iPadille on ilmestynyt uusia älykkäitä uutisaggregaattoreita, kuten FlipBoard, Pulse, FLUD, News360 ja Zite. Kaikkia näitä sovelluksia yhdistää se, että ne osaavat louhia dataa sosiaalisesta web:istä ja rakentaa sen avulla yksilöllisen lukukokemuksen. Kunnianhimoisin tässä suhteessa on Zite (iPhonelle ja iPadille), jota kehiteltiin 6 vuotta ennen sen julkaisua.

Zite on eräänlainen ”henkilökohtainen lehti”, joka oppii vähitellen tarjoamaan käyttäjän mielenkiinnon kohteiden mukaista sisältöä (ks. video). Lehteen voi lisätä osioita omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan (esim. ”eLearning”) ja Zite koostaa aiheesta uutisvirran, joka muovautuu edelleen käyttäjän lukutottumusten mukaan.

Ziten nerokkuus on sen käyttöliittymän yksinkertaisuudessa: käyttäjän tehtäväksi jää vain äänestää peukku ylös (lisää tämän tyyppistä sisältöä) tai peukku alas (vähemmän tällaista sisältöä). Ziten taustalla on kuitenkin monimutkaisia algoritmeja. Se mallintaa käyttäjän mielenkiinnon kohteita mm. analysoimalla dataa tämän Twitter-tililtä, Google Reader -lukulistalta ja sen perusteella, mitä sisältöjä hän Zite:n kautta kuluttaa (esim. kuinka pitkään hän lukee tiettyä artikkelia). Zite myös seuraa laajasti eri yhteisöpalveluissa tapahtuvaa jakamista ja kirjainmerkitsemistä, analysoi artikkelien sisältöä (esim. kieliasu) sekä rakentaa käyttäjien ja web-dokumenttien välistä suhdeverkostoa. Kaikkien näiden seikkojen  pohjalta se määrittelee, mikä on tietyn käyttäjän kannalta potentiaalisesti ”mielenkiintoista” sisältöä (ks. lisää Ziten toiminnasta täältä).

Yksi etu Ziten käytössä on se, että sen kautta ”osuu” (”discovery”) kiinnostavien sisältöjen kohdalle ilman, että niitä tietoisesti etsii (”search”). Tähän asti Zite on löytänyt lähes joka päivä jotakin minua kiinnostavaa sisältöä, ja siitä on tullut pysyvä osa median kulutustani. Se suodattaa tehokkaasti tietotulvaa, onnistuu toistuvasti suosituksissaan ja oppii tässä jatkuvasti paremmaksi. Siitä onkin tullut minulle keskeinen ammatillisen kehittymisen ja oppimisen väline, jonka avulla pysyn ajan tasalla siitä, mitä omalla alallani tapahtuu.

Zite ei toki ole täydellinen, eikä ole oppinut täysin lukemaan ajatuksiani. Ehkä 50-75% Ziten suosittelemasta materiaalista kiinnostaa minua vain vähän, jos ollenkaan. Suositeltujen artikkeleiden aihepiirit osuvat hyvin kohdalleen, mutta kriittisen arvioinnin taso on puutteellinen: artikkelista toiseen esiintyy liikaa toistoa ja liian suuri osa sisällöstä on keskinkertaista. Helmien löytämiseksi joutuu edelleen kahlaamaan läpi jonkin verran otsikoita. Työ on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin mitä se olisi vähemmän älykkäillä välineillä.

Zite vainuaa parhaiten käyttäjän tarpeita, jos siihen yhdistää Twitter -tilin, Google Reader -syötteet sekä antaa suosituksista rohkeasti palautetta – myös negatiivista.  Mikäli tietty blogi tai henkilö tuottaa toistuvasti mielenkiintoista sisältöä, kannattaa siitä vinkata Zitelle (Give me more from…). Aihepalkkia (Give me more about…) kannattaa myös seurata ja kustomoida.

FlipBoard – henkilökohtainen lehti jonka lukeminen on nautinto

FlipBoard (iOS, Android) on Ziten tapaan henkilökohtainen, kustomoitava lehti. Sen taustalla ei tosin ole Ziten veroista älykästä suositusjärjestelmää, mutta sen käyttökokemus on ehkä asteen Ziteä koukuttavampi (ks. video). FlipBoard alkaa jo muistuttaa printtijulkaisuja graafiselta ilmeeltään, taitoltaan ja toiminnaltaan (sivujen selailu). Tämä on ansio, sillä tähän asti web-sisältö on pääosin hävinnyt printille ulkoasukysymyksissä.

FlipBoardin voi kustomoida samaan tapaan kuin Ziten valitsemalla valmiiksi annetuista aihealueista omansa (esim. design, technology, photography). FlipBoard ei kuitenkaan opi käyttäjän mieltymyksiä, eikä anna lisätä täysin uusia osioita lehteen. Tässä suhteessa se muistuttaa perinteisempää aggregointia, eikä täytä lupauksiaan yksilöllisestä lukukokemuksesta.

Se, missä FlipBoard todella loistaa, on Twitter- ja Facebook-virran seuraaminen. Lukukokemusta ei päihitä mikään: FlipBoard taittaa Twitter -päivitykset houkuttelevan lehden muotoon ja järjestää sen älykkäästi sosiaalisten signaalien perusteella (eniten retwiittejä & kommentteja saanut tuore sisältö ensin). Se myös priorisoi linkkisisältöä (mikä onkin mielenkiintoisinta) suhteessa muuhun sisältöön ja kaivaa päivityksistä näyttävästi esiin kuvat ja videot. Ihmisten tilapäivitykset esitetään ”pikku-uutisina” sivun reunassa, hieman kuten sanomalehdessäkin. Jos rakentaa Twitteriin alansa ammattilaisista koostuvaa oppimisverkostoa (PLN), on FlipBoard miellyttävin tapa selata verkoston kuratoimaa materiaalia.

FlipBoardin tapa jäsentää Twitter-virtaa visuaalisesti on intuitiivinen ja muistuttaa perinteisen sanomalehden lukukokemusta.  On helppo hahmottaa, mikä on tärkeää ja vähemmän tärkeää, kun se on kooditettu visuaalisesti. Se infoähkyn tunne, jonka saa vilkaistessaan normaalia Twitter-virtaa, loistaa poissaolollaan.

FlipBoardiin voi Twitterin ja Facebookin lisäksi kytkeä monia muita tilejä. Itse luen sillä usein myös Google Reader:iin tilaamiani blogeja. Tällöin Google Readerin kansioista kannattaa tehdä FlipBoardissa erillisiä lehtiä, jolloin blogivirtaansa voi kätevästi selata aihepiirin mukaan eriteltynä. Hieman samaan tapaan FlipBoardilla voi selata omana lehtenään tietyn yksittäisen Twitter-käyttäjän päivityksiä – hyödyllistä, jos käyttäjä on hyvin aktiivinen Twitterissä (esim. @jeffbullas).

Aggregoinnista kohti kuratointia

KKuraattori ja aihepiirin keskeinen teoreetikko Robin Good määrittelee aggregoinnin automaattiseksi ja kuratoinnin manuaaliseksi toiminnaksi. Mielestäni Zite ja FlipBoard ovat tällä hetkellä parhaita automatisoituja ratkaisuja uutissisällön seuraamiseen ja löytämiseen. Ne eivät ole kuitenkaan poistaneet manuaalisen kuratoinnin tarvetta. Kummastakin saa täyden hyödyn irti vain, jos ne kytkee verkostoihinsa (esim. Twitter) ja uutistenlukijaansa (Google Reader). Näiden verkostojen rakentaminen on yhä käsityötä, ja verkoston laadusta riippuu aggregaattorin suositeleman sisällön laatu.

Itseasiassa olen hieman skeptinen sen suhteen, kykeneekö mikään sovellus täysin automatisoimaan sisällön suodattamisen, arvottamisen ja kriittisen valinnan. Algoritmit toimivat vain tiettyyn pisteeseen asti ja inhimillinen valinta on välttämätöntä tämän jälkeen. Seuraavassa artikkelissa siirrynkin käsittelemään kuratointia, mikä on oikein toteutettuna paras tapa hallita netin kaaosta.