Oppimisen tulevaisuus: MOOC, Flipped Classroom ja muita ilmiöitä

Opetusala on myllerryksen keskellä. Suurin yksittäinen tekijä muutoksen taustalla on internet ja erityisesti sen vuorovaikutteinen web 2.0 –vaihe. Teknologia on kuitenkin vain kolikon toinen puoli ja samaan aikaan on kyseenalaistettu totuttuja toimintamalleja ja laajemmin koko opetuskulttuuria.

Koulutusteknologian alan keskustelu käy vilkkaana ja se vilisee termejä kuten MOOC, Flipped Classroom, PLE, PLN, konnektivismi, sosiaalinen oppiminen, mobiili oppiminen, BYOD, pilvityö, uuden vuosituhannen taidot jne. Mistä näissä kaikissa on kyse? Ja ennenkaikkea, millaisen kokonaisvision tästä sekametelisopasta voi muodostaa?

Aloitan tässä artikkelisarjan, jossa hahmottelen oman visioni ja yritän saada palapelin palaset loksahtamaan paikoilleen. Mitä siis on oppimisen tulevaisuus?

MOOC: Massiivisten avointen verkkokurssien tsunami 2012

Bill Gates ennusti jo 2010, että ”viiden vuoden päästä maailman parhaat luennot löytää ilmaiseksi netistä. Se tulee olemaan parempi kuin yksikään yliopisto.” Gatesin ennustuksen toteutuminen ei ole niin kaukana kuin arvaisi.

Viimeisen vuoden aikana maailman huippuyliopistot ovat kilvan avanneet verkossa oviaan miljoonille oppijoille: Edx, Coursera, Udacity… Mikä parasta, nämä MOOC:it ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Osansa kehityksessä on Salman Khanilla, jonka 2006 perustama voittoa tavoittelematon verkkokoulu Khan Academy on kerännyt lähes 200 miljoonaa videoiden katselukertaa Youtubessa – melkoinen saavutus huomioonottaen, että Khan Academy oli pitkään vain yhden miehen yritys. Tässä tuoreimman MOOC -aloitteen, Edx (Harvard, MIT, Berkeley), esittelyvideo:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=C2OQ51tu7W4#!

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos järjesti keväällä 2012 Suomen ensimmäisen MOOC:in. Kesällä aihe puhutti jo valtamediassakin, kun NYT-liitteessä kysyttiin, onko yliopistojen aika kohta ohi (NYT: ”Yli Yliopistosta”). Ohi tai ei, seuraavan kymmenen vuoden sisällä koulutusjärjestelmämme voi muuttua perinpohjaisesti. Vielä tällä hetkellä on suuri kysymysmerkki, miten Suomessa kehitykseen reagoidaan.

Jo ilman virallisten instituutioiden mukaantuloa oppimisen mahdollisuudet verkossa ovat räjähtäneet: blogosfääri, Wikipedia, YouTube ym. täyttyvät valtavaa vauhtia tiedosta ja tutoriaaleista (myös laadukkaista sellaisista). Kun tähän vielä yhdistetään työelämän muutokset, voidaan sanoa, että meneillään on oppimisen vallankumous, missä se mitä tarkoitamme ”koulutuksella” on saamassa ihan uusia määreitä. Jos haluat ymmärtää paremmin käynnissä olevaa muutosta, suosittelen liittymään 8.10.2012 alkaneelle MOOC -kurssille Current/Future State of Higher Education.

Web 1.0 vai Web 2.0 -oppimista?

Vaikka arvostettujen yliopistojen miljoonasatsaukset avoimiin verkkokursseihin ovat iso edistysaskel, ne eivät ole säästyneet kritiikiltä.  Dan Butin kirjoittaa eLearn -lehdessä, että suuri osa massiivisista verkkokursseista edustaa vanhanaikaista web 1.0 -oppimista web 2.0 -maailmassa. Hän lohkaisee, että ”niin kauan kuin kurssit ovat luento / opettajalähtöisiä eivätkä oppijalähtöisiä, ainoa erotus entiseen on, että opiskelijat nukahtavat näyttöpäätteen edessä tylsyyteen nopeammin kuin luentosalin penkeillä”. Tästä kertoo mm. kurssien alhainen loppuunsuorittamisprosentti.

Pelkkä luentojen lataaminen verkkoon ei nostakkaan oppimisen laatua, vaan ainoastaan avaa sen useampien ulottuville. Kyse voi edelleen olla ylhäältäpäin kontrolloidusta ja yksisuuntaisesta sisällön jakelusta, joka ei oikein enää ole tätä päivää.

Kun puhutaan ”uuden vuosituhannen taidoista”, keskiössä on oppija, joka etsii itse tiedon, tulkitsee sitä kriittisesti ja soveltaa luovasti. ”Sosiaalisella aikakaudella” tähän voisi vielä lisätä, että oppija rakentaa tietoa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja aktiivisena osana verkostoa.

Toisin sanoen oppimisprosessia tulisi korostaa sen sijaan että tarjotaan valmiita sisältöjä, joita oppijoiden odotetaan painavan mieleensä. Sosiaalinen media tarjoaa tähän tarkoitukseen parempia rakennuspalikoita (tässä oma some-ratkaisuni).

Käänteinen oppiminen (flipped classroom)

Samalla kun MOOC -aalto on vyörynyt eteenpäin, on kasvanut puhe ”käänteisestä oppimisesta”, jota esim. Khan Academyssä sovelletaan. Idea on, että oppijat katsovat video-oppimateriaalin ennalta omalla ajallaan ja tulevat tunnille keskustelemaan ryhmissä, esittämään kysymyksiä ja ratkomaan ongelmia yhteistyössä. Kun opettajan ei tarvitse enää huolehtia sisältöjen siirtämisestä, hän voi vapautuvalla ajalla tarjota esimerkiksi yksilöllisempää tuutorointia ja tosielämän ongelmiin liittyviä tiimityötehtäviä.

Monet pohtivat, onko luennoinnissa enää mitään järkeä, kun opiskelijan on videoiden avulla helpompi tutustua materiaaleihin omassa tahdissaan ja aikataulussaan. Videossa voi pitää taukoja, kelata eteenpäin tylsien horinoiden kohdalla ja palata tärkeisiin kohtiin. Opiskelija voi keskittyä paremmin siihen, mitä haluaa tietää. Faktahan on, että luennosta jää vähän muistiin – tietoa tulee välillä liian nopeasti ja välillä liian hitaasti ja se tuppaa unohtumaan muutaman päivän sisällä.

Käänteisen oppimisen keskiössä on aktiivinen oppija (professori Eric Mazuri aiheesta), joka ei tyydy panemaan tietoa muistiin vaan alkaa välittömästi soveltamaan sitä. Jos vielä opiskelijoille annetaan mahdollisuuksia liittää tietoa henkilökohtaisiin kokemuksiin, projekteihin ja tavoitteisiin, oppimisen lomaan alkaa hiipiä omistajuuden tunne ja sitä kautta motivaatio. Toiminta sähköistyy. Luokasta tulee paikka aktiiviselle vuorovaikutukselle, ei passiiviselle ja hajamieliselle päiväunelmoinnille.

Käänteistä oppimista on innostuttu kokeilemaan Suomessakin. Esimerkiksi tulevissa somy-roadshow -tapahtumissa intro jätetään pois ja materiaalit on siirretty nettiin, jossa niihin voi tutustua etukäteen ennen tapahtumaa. Näin itse tapahtumassa jää enemmän aikaa  tekemiselle (työpajat) ja vuorovaikutukselle. Ehkä keskustelu myös on hedelmällisempää, jos ideat ovat saaneet muhia hetken osallistujien päässä. Toinen käytännön kokeilu on parhaillaan käynnissä Voionmaan lukiossa matematiikan kurssilla. Kurssin opettaja Sirpa Suontausta kokee, että mahdollisuus edetä yksilöllistä tahtia on hyödyttänyt etenkin lahjakkaita opiskelijoita, mutta toisaalta korkeampi itseohjautuvuuden vaatimus on joillekin opiskelijoille haastava.

Uutta luova oppimisprosessi, ei valmis sisältö

Vaikka käänteinen opetus sai alkunsa verkkoteknologiasta, puhe siitä kääntyy kuitenkin nopeasti toimintamalleihin ja opetuskulttuurin muutokseen. Tähän liittyy myös käänteisen oppimisen kritiikki.

Harvardin professori Chris Dede näkee, että käänteinen oppiminen on ihan hyvä idea silloin, jos tarkoitus on oppia valmiiden esitysten pohjalta. Ongelma on, että oppimisen lähtökohta on siinä edelleen valmiiksi pureskeltu sisältö, ei tekemällä oppiminen. Jos tavoitteena on, että opiskelijat luovat, osallistuvat ja tuottavat aktiivisesti – mitä heiltä työelämässäkin vaaditaan – eikö passiivinen omaksumisvaihe voisi olla vähemmän dominoivassa roolissa?

Myös Cathy Davidson pitää opetuksen kääntämistä edistysaskeleena, mutta ei usko sen vielä valmistavan opiskelijoita työelämän haasteisiin. Hän viittaa australialaiseen tutkimukseen, joka ennustaa, että 65% nykyteineistä päätyy töihin, joita ei ole vielä edes olemassa. Vaihtelevat työtilanteet vaativat improvisointikykyä ja käytännössä uusia taitoja kartutetaan koko työuran ajan. Tällöin kaikkein tärkeimmäksi nousevat oppimiseen liittyvät metataidot (erit. digitaidot!) ja ”oppimaan oppiminen”.

Suurempi muutos!

Käänteinen oppiminen on mielestäni kokeilemisen arvoinen idea, mutta yhdyn myös ylläoleviin kritiikkeihin. Tarvitaan perustavanlaatuisempia muutoksia – pelkkä videotehtailu ja niiden massajakelu ei riitä.

Mallia voisi ottaa informaalista, vapaa-ajalla, töissä ja (sosiaalisen) median kautta tapahtuvasta oppimisesta, joka on lähtöisin yksilöllisistä tarpeista, sisäisestä motivaatiosta ja liittyy sosiaalisiin verkostoihin. Opiskelijoilla tulisi olla vastaavia kokemuksia virallisissakin oppimisympäristöissä. Seuraavassa mainio Digital Media Learning Hub -tutkimusryhmän tuottama video, jossa visioidaan, miten oppimiseen liittyvistä instituutioista tehdään paikkoja, joissa innostus, luovuus ja vuorovaikutus kukoistavat:

Tulevissa artikkeleissa lisää ajatuksia näistä aiheista! Silloin tarkastelun kohteena ovat mm. PLE, PLN ja konnektivismi.

[divider top=”0″]

Piditkö lukemastasi? Tilaa tämä blogi + hyödyllisiä resursseja sähköpostiisi: