Dronekuvaus ei tarjoa pelkästään visuaalista näyttävyyttä, jonka avulla viestintäsi huomataan. Se on todistetusti tehokas tapa erottua ja herättää huomiota. Esimerkiksi kiinteistöalalla kohteet, joissa on käytetty ilmasta otettuja kuvia, myyvät jopa 68 % nopeammin verrattuna pelkkiin maatason kuviin.
Dronekuvaus tuo lisäarvoa myös monella muulla alalla, esimerkiksi matkailussa, rakentamisessa, teollisuudessa ja kulttuurialalla. Zipdon tuoreen tutkimuksen mukaan yli puolet yrityksistä, jotka hyödyntävät ilmasta kuvattua materiaalia markkinoinnissaan, raportoivat mitattavaa kasvua asiakaskontakteissa.
Ilmassa kuvakulmilla ei ole rajoituksia, joten kohteet pystytään usein kuvaamaan visuaalisesti kaikkein näyttävimmästä kulmasta. Kohde saa syvyyttä, mittakaavaa ja ainutlaatuista tarinankerrontaa. Ilmakuvaus tarjoaa totutusta poikkeavan näkökulman, mikä pysäyttää katsojan ja jättää pysyvän muistijäljen.
Dronekuvaus kiinteistöjen ja rakennusten esittelyssä
Rakennuttajat ja kiinteistösijoittajat voivat käyttää tehokkaasti dronekuvaa myynnin ja vuokrauksen tukena. Näyttävät esittelyvideot, ilmakuvat ja aluekierrokset kertovat paljon enemmän kuin pohjapiirrokset. Myös rakennusvaiheiden dokumentointi tai korjaustarpeiden kartoittaminen (katot, sillat, mastot, julkisivut) onnistuu dronella turvallisesti ja kustannustehokkaasti. Arkkitehtitoimistoille dronekuvat puolestaan tuovat uskottavuutta ja konkretiaa – 3D-mallien rinnalla voidaan esittää todellisia näkymiä rakennetusta ympäristöstä.
Yllä esimerkki dronevideosta, jonka toteutimme kiinteistösijoitusyhtiö Tuohex Capitalille. Kesällä 2025 kuvasimme heidän 16 sijoituskohdettaan eri puolilla Suomea, Helsingistä Ylivieskaan. Tuohexin toiveena oli kuvata kohteet päivällä liikkeiden aukioloaikaan, jolloin saatiin samalla myös kauppapaikkoja ympäröivä liikenne ja ihmisvirta taltioitua.
Matkailu, hotellit ja elämyskohteet ilmasta kuvattuna
Näytä hotellin upea sijainti, ympäröivä luonto ja arkkitehtuuri mieleenpainuvalla tavalla. Esimerkiksi asiakkaamme Star Arctic Hotel on nostanut näyttävät dronekuvat etusivunsa paraatipaikalle, sillä sen huikea sijainti tunturin laella on yksi tärkeä kilpailuvaltti.

Yhdistä dronekuvaan hotellin sisätilojen ja huoneiden kuvaus, niin tuloksena on houkutteleva esittelyvideo hotellista markkinointisi kärjeksi. Tästä esimerkkinä asiakkaallemme Boutique Hotel Castell de la Solanalle luomamme esittelyvideo, joka näyttää elämyksellisesti hotellin ja sen lähialueet. Tiesitkö, että dronella voidaan tehdä myös sisätiloissa sulavia, elokuvamaisia ajoja?
Dronekuvaus ulkomainonnassa – kampanjoiden näyttävä dokumentointi
Dronekuvaus tuo ulkomainoskampanjat näyttävästi esille. Ilmasta kuvattuna näkee heti, kuinka keskeisellä paikalla mainos sijaitsee ja kuinka suuri määrä ohikulkijoita tai ajoneuvoja sen huomaa. Näin mainostajat saavat vakuuttavaa ja visuaalisesti näyttävää todistusaineistoa sijoituksensa tuottamasta näkyvyydestä. Tämä tekee myyntityöstä vakuuttavampaa ja tukee asiakaspresentaatioita konkreettisilla esimerkeillä. Sometek on kuvannut vuodesta 2024 alkaen Ocean Outdoorin ulkomainoskampanjoita dronella. Alla esimerkki Redin kulman mainostaulun kuvauksesta Helsingin Kalasatamasta keväältä 2025.
Dronekuvaus teollisuudessa sekä energia- ja logistiikka-alalla
Teollisuusviestintä voi helposti jäädä tylsäksi, mutta dronekuvaus tuo siihen aivan uuden ulottuvuuden. Suuret tuotantolaitokset, varastot ja logistiikkakeskukset voivat näyttää ilmasta yllätävänkin dynaamisilta ja vakuuttavilta. Energia-alalla dronet ovat lähes välttämättömiä: tuulivoimaloiden ja aurinkovoimaloiden kuvaaminen onnistuu dronella sekä markkinointia että projektien dokumentointia varten. Esimerkiksi Solarigo Systemsin projekteja olemme kuvanneet muutamaan otteeseen. Alla esimerkkinä Solarigo Systemsille tuottamamme video Tokmannin logistiikkakeskuksesta, johon on rakennettu Suomen suurin kattoasenteinen aurinkovoimala.
Ilmakuvauksen hyödyt kunnille, kaupungeille ja aluebrändäyksessä
Kunnat ja kaupungit voivat hyödyntää dronevideoita aluebrändäyksessä, matkailumarkkinoinnissa sekä kaavoituksen ja viheralueiden suunnittelun tukena. Kuvaamani Helsinki Aerials -sarja on saanut runsaasti kiitosta, ja katsotuin video The New Face of Helsinki on kerännyt jo noin 17 000 katselukertaa. Helsinki Aerialsin idea on näyttää kaupunkia uusista ja tuoreista kulmista. Tämä sisältö ei ole kaupallista, ja ehkä juuri siksi toimii vielä vahvemmin kaupunkikuvan rakentajana.
Kaupallisia mahdollisuuksia on kuitenkin runsaasti. Esimerkiksi Bergamon lentokentällä Italiassa vastaan tuli suuria näyttöjä, joissa pyöri dronekuvaa Dolomiiteilta ja alueen historiallisista kaupungeista. Tällaiset ratkaisut rakentavat tehokkaasti houkuttelevaa maa- ja kaupunkikuvaa, mistä Suomessa voitaisiin ottaa oppia.
Dronekuvaus luonto- ja ympäristöalalla
Dronekuvaus tuo luonnon kauneuden ja mittakaavan esille tavalla, johon harva muu väline pystyy. Kansallispuistot, retkeilyalueet ja luontomatkailukohteet voivat houkuttella kävijöitä aivan eri tavalla, kun ne esitellään ilmasta käsin. Esimerkiksi Icelandair näyttää lennoillaan dronevideoita Islannin upeasta luonnosta, mikä houkuttelee maahan yli 2 miljoonaa turistia vuodessa. Alla Islannissa kuvattu videoni ”In the Language of Rivers”, jossa hain tyypillisestä dronevideosta poikkeavaa henkilökohtaista ja runollista kerrontaa.
Suomessa metsä estää useimmiten näkyvyyden, mutta kun nousee puurajan yläpuolelle, maisema avautuu uudella tavalla. Täälläkin luontomatkailu ja retkeilybrändit voivat hyötyä paljon dronekuvauksesta. Ei ihme, että 43% retkeilybrändeistä käyttää jo dronekuvaa ja videoita markkinoinnissaan. Olen kuvannut paljon Suomen luontokohteita – alla yksi esimerkki Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta.
Dronekuvaus ja tapahtumat, urheilu & kulttuuri
Konsertit, festivaalit ja urheilutapahtumat saavat dronen avulla uuden näkökulman. Ilmakuvilla voidaan näyttää tapahtuman mittakaava, tunnelma ja yleisön määrä – mutta turvallisuus ja lakien noudattaminen ovat aina etusijalla. Oikein suunniteltuna dronella voi luoda visuaalisesti vaikuttavan kokonaisuuden tapahtuman markkinointiin. Urheilukuvauksessa tärkeä ominaisuus on tracking-toiminto, jonka avulla drone voi seurata sulavasti ajoneuvoja – esimerkiksi autoja, veneitä tai pyöriä.
Mitä yhdestä kuvauspäivästä saa?
Yksi kuvauspäivä tuottaa yleensä paljon enemmän sisältöä kuin asiakas osaa odottaa. Dronella kuvataan sekä videota että still-kuvia, joita voi käyttää monikanavaisesti:
- lyhyitä klippejä ja kuvia sosiaaliseen mediaan
- pidempi leikattu esittelyvideo verkkosivuille
- vaikuttavat kuvat viestinnän kärjiksi
- pystyvideoita TikTokiin, Instagramiin ym. lyhytvideokanaviin
- tarkkoja teknisiä kuvia rakenteista ja yksityiskohdista, esim. korjauksiin ja kartoituksiin
Yleensä videosisältö nostetaan näistä markkinoinnin kärjeksi, sillä tutkimusten mukaan yleisö mieluiten vastaanottaa yritysten sisältöjä videoformaatissa. Esimerkiksi Wixin mukaan 78% verkkokäyttäjistä haluaa oppia tuotteista tai palveluista lyhyen videon avulla, ei tekstin kautta.
Nosta viestintäsi uusiin korkeuksiin dronekuvauksella
Yli 75 % markkinoinnin ammattilaisista arvioi, että dronekuvat ja -videot parantavat brändin näkyvyyttä merkittävästi. Se tarkoittaa enemmän huomiota, enemmän muistijälkiä ja enemmän asiakkaita. Jos haluat tietää lisää, tutustu Sometekin dronekuvauspalveluihin ja nosta viestintäsi uusiin korkeuksiin.



