Verkkosivut tekoälyllä? WordPress edelleen suosituin alusta 2025

Juuri nyt tekoäly on kaikkien huulilla – eikä syyttä. Myös verkkosivujen suunnitteluun on tarjolla yhä enemmän tekoälyavusteisia ratkaisuja. Vaikka ChatGPT, Claude tai Gemini voi esimerkiksi luoda HTML-koodin yksittäistä laskeutumissivua varten, jokaisen yksityiskohdan hiominen – puhumattakaan kokonaisen verkkosivuston suunnittelusta ja kehityksestä on tekoälyratkaisuille edelleen liian monimutkaista. Tekoäly kuitenkin tehostaa monia suunnittelun osa-alueita, kuten sisällöntuotantoa, kuvitusta, taittoa ja kielikäännöksiä. Tekoälyn integroiminen olemassa oleviin julkaisujärjestelmiin, kuten WordPressiin, on tehokkain tapa valjastaa sen koko potentiaali.

Kun alustaa valitaan, katse kannattaa nostaa pidemmälle tulevaisuuteen: miltä alusta näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Sometekille on vuosien varrella saapunut lukemattomia asiakkaita, jotka ovat pettyneet aiempien julkaisujärjestelmiensä rajallisiin ominaisuuksiin, kömpelöön käyttöliittymään, heikkoon tukeen tai korkeisiin kustannuksiin. WordPress on ratkaissut nämä haasteet, minkä vuoksi olemme erikoistuneet juuri siihen.

WordPress on vakaa markkinajohtaja, jonka ympärille on kehittynyt lähes rajaton ekosysteemi tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja: automaattinen monikielinen kääntäminen, AI-pohjaiset sisällöntuotanto-, kuvitus- ja taittotyökalut, älykkäät chatbotit asiakaspalveluun sekä mainonnan ja analytiikan optimointiratkaisut. Yksikään muu alusta ei ole yhtä joustava eikä taivu yrityksen muuttuviin tarpeisiin yhtä ketterästi jatkuvasti kehittyvässä verkossa.

WordPress 2025 – yhä markkinoiden ykkönen

Tuoreiden W3Techs-tilastojen mukaan WordPress pyörittää 43,5 % koko internetin sivustoista ja peräti 61,2 % kaikista CMS-pohjaisista sivuista. Käytännössä siis lähes joka toinen verkkosivu rakennetaan WordPressin varaan. Asiakkaalle markkinajohtajuus tuo mukanaan runsaasti etuja:

  • Jatkuvasti kehittyvä alusta – laaja yhteisö ja WordPress-ydin­tiimi julkaisevat uusia ominaisuuksia ja tietoturvapäivityksiä viikoittain.
  • Loputon määrä lisäosia – yli 70 000 ilmaista ja premium-laajennusta mahdollistavat kustannustehokkaan ratkaisun melkein mihin tahansa tarpeeseen.
  • Laaja tekijäverkosto – markkinoilta löytyy WordPress-osaajia runsaasti, joten kumppanin tai toimiston vaihtaminen on aina mahdollista ilman alustalukkoa.
  • Kustannussäästöt elinkaaren aikana – suuren käyttäjäkunnan ansiosta hosting-, lisäosa- ja kehityskustannukset pysyvät kilpailukykyisinä.
  • Nopea innovaatio­tahti – uudet AI-työkalut, integraatiot ja trendit ilmestyvät WordPress-ekosysteemiin usein ennen muita alustoja.
  • Helppo integraatio liiketoimintajärjestelmiin – valmiit rajapinnat CRM-, ERP-, markkinointi­automaatio- ja analytiikkatyökaluihin.
  • Hakukonenäkyvyys– SEO-lisäosat päivittyvät jatkuvasti Google-algoritmin muutoksiin, jolloin sivusto pysyy hakutulosten kärjessä.

Vinkki: Jos etsit kumppania, joka hallitsee kaikki edellä mainitut hyödyt, tutustu täällä – Sometek on 100 % WordPress-spesialisti.

Tekoälyn integraatiot WordPressissä – trendejä

  • AI -kielikäännökset. Viime aikoina Sometek on toteuttanut useille asiakkaille kielikäännöksiä sivustoista tekoälyn avulla. Esimerkiksi asiakkaamme Hefmec laajentuu Saksan markkinoille ja toteutimme käännöksen sivuista AI:n avulla, minkä tasoa saksankieliset asiakkaat ovat jo ehtineet kiittelemään. Sisältöä tarvitsee jatkossa päivittää vain yhdellä kielellä, mikä säästää aikaa ja vähentää virheitä.
  • Sisällön generointi & optimointi. ChatGPT:n kaltaiset kielimallit on integroitu WordPress-sivunrakentajiin ja tekstisisältöä voi luoda halutessaan kätevästi editorista käsin. Sivunrakentajista selvästi suosituin on Elementor, jota Sometek käyttää useimmilla asiakkaiden sivustoilla. Elementor on tunnettu helposta käytettävyydestään ja viime vuosina myös päivittämistä ja sivujen suunnittelua tehostavista AI-ominaisuuksistaan.
  • Kuvien luonti. Tarvitsetko nopeasti kuvia uutisiin tai blogiposteihin? Elementor AI:n kuvageneraattorilla luot kuvat ja optimoit ne samalla oikeaan tiedostokokoon sivulle. Jos rimasi on korkeammalla, Sometek tarjoaa tekoälyä hyödyntävää boutique-kuvituspalvelua. Kymmeniä tuhansia kuvia tekoälyllä luonut brändityötä päivittäin tekevä ammattilainen osaa luoda työkaluilla aivan eri tasoista jälkeä, sekä johdonmukaisen ja mieleenpainuvan kuvituslinjan. Toki tekoäly on vain yksi työkalu suunnittelijan arsenaalissa – myös Photoshop ja perinteinen kuvankäsittelyn osaaminen on edelleen olennaista, jotta jokainen kuvan yksityiskohta saadaan kohdalleen.
  • Älykkäät chatbotit & live-tuki – Chatbot lisäosat hyödyntävät esimerkiksi Chat GPT:tä vastatakseen yleisimpiin kysymyksiin 24/7 ja ohjaavat liidit suoraan CRM:ään.
  • AI-SEO-lisäosat analysoivat avainsanoja, otsikkorakenteita ja tekstisisältöä reaaliajassa ja antavat vinkkejä onnistumiseen. Googlen kärkitilan valloitus on helpompaa jo aloittelijalle. Jos kaipaat hakukoneoptimointiin ammattiapua, saat sen tietenkin myös meiltä.
  • AI -analytiikka. Kehittyneet AI-lämpökartat ja suosittelumoottorit oppivat käyttäjädatan perusteella, mikä sisältö voisi kiinnostaa vierailija seuraavaksi.
  • Suorituskyky-optimointi AI:lla – Tekoäly voi auttaa jopa sivuston nopeuden optimoinnissa ennakoimalla käyttäjän seuraavan klikkauksen ja lataamalla sisällön taustalla. Tämä nopeuttaa sivustoa etenkin mobiilissa.

Pro-vinkki: Sometek integroi yllä mainitut työkalut osaksi WordPress-projekteja avaimet käteen -palveluna.

Tekoälyn hyödyt asiakkaalle: nopeampi projekti, parempi tulos

  • Nopeampi julkaisu – tekoäly nopeuttaa toistuvia työvaiheita ja tehostaa montaa suunnittelun osa-aluetta, kuten taittoa, visuaalisen ilmeen suunnittelua, sisältörakenteen, prototyyppien ja rautalankamallien suunnittelua. Summa summarum: nopeampi projekti, parempi lopputulos ja pienemmät kustannukset.
  • Helpompi päivittää – asiakkaalle sivuston päivittäminen on helpompaa ja tehokkaampaa, kun sivustolla on sitä tukevat työkalut integroituna.
  • Parempi käyttäjäkokemus – personoidut sisällöt ja reaaliaikaiset suositukset pidentävät verkkosivuilla vietettyä aikaa ja kasvattavat konversiota.
  • Jatkuva optimointi – tekoäly havaitsee pullonkaulat ja ehdottaa A/B-testejä automaattisesti, mikä tuo datan pohjalta mitattavaa kasvua.

Tekoälyn hyödyt verkkosuunnittelijalle

  • Ideointi & prototypointi – AI toimii erittäin hyvin -moodboarding vaiheessa ja sen avulla voidaan entistä nopeammin hahmottaa projektin suunta. Asiakas näkee vaihtoehtoja parhaimmillaan jo kickoff-palaverissa.
  • Koodin generointi – koodauksen avuksi on saatavilla yhä parempia AI-ratkaisuja, joilla voidaan luoda esim. täysin asiakkaalle räätälöityjä lisäosia ennätysaikataululla. Kerro meille liiketoiminnan ongelmasi, niin toteutetaan juuri siihen sopiva ratkaisu.
  • Saavutettavuus­­tarkastus – Tekoäly tunnistaa kontrastiongelmat, puuttuvat ALT-tekstit ja keyboard-ansat lennossa, joten WCAG-vaatimukset täyttyvät ilman erillistä auditointikierrosta.

Pro-vinkki: Kaikki yllä mainitut työkalut kuuluvat Sometekin työkalupakkiin – kehitämme AI-osaamistamme päivittäin, jotta sivustosi pysyy aina askeleen edellä kilpailijoita.

Miksi valita WordPress + Sometek?

Sometek yhdistää 15 vuoden WordPress-kokemuksen uuteen tekoäly-kiihdyttämöön, jonka idea on luoda kilpailuetua asiakkaillemme tekoälyn edelläkävijöinä.

  • AI-first-prosessi: Testaamme jatkuvasti uusia AI-työkaluja ja kehitämme työtapojamme, jotta asiakkaamme onnistuvat. 
  • Koulutus & tuki: Autamme tiimiäsi käyttämään WordPressiä ja tekoälyä tehokkaasti. Tähtäämme syvempiin kumppanuuksiin ja autamme asiakasta onnistumaan pitkällä tähtäimellä.
  • Täyden palvelun malli: strategia, design, kehitys ja ylläpito saman katon alta.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä.