Löydä, suodata, jalosta – kuratointi ja sosiaalinen tiedonhaku

Internet on suuri sekasotku. Kuinka löytää sieltä ne helmet?

Nykyisin nettiin tuotetaan yhdessä päivässä enemmän sisältöä kuin mitä siellä oli olemassa kokonaisuudessaan vuonna 2003. Huomiotamme kuluttaa loputon ärsykevirta. On liian paljon sisältöä ja liian vähän aikaa.

Oppimisen ja (tieto)työn kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että meillä on tehokkaat keinot hallita tietotulvaa, suodattaa pois roska ja löytää seasta helmet.

Ei portinvartijoita

Perinteisessä mediassa journalistit toimivat portinvartijoina, jotka suodattivat sen, mitä julkisuudessa näkyi. Web:issä portinvartijoita ei ole ja varsinkin sosiaalisen median (Facebook, Twitter, blogit) myötä kanavien määrä on räjähtänyt. Kuka tahansa voi olla julkaisija, mikä näkyy sisältöjen tasossa.

”Nykyisin useista tuuteista kuuluu huonoa somea”, kirjoitti HS:n kulttuuritoimituksen tuottaja Jukka Petäjä jokin aika sitten esseessään ”iPhone syrjäytti Hegelin” (HS 14.4.2012). Petäjä näkee some-pulinan kasvussa ihmisten sivistystason romahduksen merkkejä. Onko niin, että 140 merkin pikaviestintä surkastuttaa keskittymiskyvymme ja johtaa vähitellen ”älylliseen happikatoon”?

Tuoreen tutkimuksen mukaan Twitter-viesteistä 2/3 ei ole aktiivikäyttäjien mukaan lukemisen arvoisia.  Yli 200 miljoonaa tviittiä lähetetään päivittäin, mutta suurin osa niistä ei herätä mitään keskustelua tai palautetta satunnaisia uudelleentviittauksia lukuunottamatta.

Sama pätee Facebookkiin. 2011 julkaistussa ”Elämää Facebookin ihmemaassa” -tutkimuksessa palvelun käyttäjät kuvailivat monisanaisesti huonoja statuspäivityksiä, joita yhteisöpalvelut ovat pullollaan. Huono päivitys on liian arkinen, negatiivinen tai yksityiskohtainen. Kuinka moni tunnistaa nämä piirteet omasta facebook-uutisvirrastaan?

Signaalin ja kohinan suhde ei ole sosiaalisessa mediassa (tai netissä ylipäätään) optimaalinen – virran seuraaminen altistaa jatkuville häiriöille. On selvää, että mitä suuremmaksi tiedon valtameri kasvaa, sitä tehokkaampia keinoja tarvitsemme siinä navigoimiseksi.

Hakurobotti vai ihminen?

Useimmilla ihmisillä tiedon hankinnan kulmakivi on Google. Google on yksinkertainen ja nopea, mutta valitettavasti ei tuota vielä riittävän hyviä tuloksia. Hakutuloksissa pärjää edelleen hyvin kaupallinen, hakukoneoptimoitu, suosittu ja asemansa vakiinnuttanut sisältö. Sen sijaan pientä kohderyhmää kiinnostava, tuore ja innovatiivinen sisältö jää helposti pimentoon. Silti monille tiedonhankinta rajautuu Googlen ensimmäisen sivun hakutuloksiin.

Googlen perimmäinen ongelma on se, että hakurobotti etsii (enemmän tai vähemmän) mekaanisesti merkkijonoja eikä ymmärrä inhimillisen merkityksenannon päälle. Se ei vielä ymmärrä riittävän hyvin yksilöllisiä mielenkiinnon kohteitamme ja tiedon intressejämme.

Jos Web:in kaaoksesta haluaa löytää jotakin relevanttia, tuoretta ja inspiroivaa, kannattaakin usein kääntyä toisen ihmisen puoleen. Useimmille meistä henkilökohtaiset verkostot – tuntemamme asiantuntijat, kollegat ja ystävät – ovat luotetuin tietolähde. Sosiaalinen media on mahdollistanut vinkkien vaihdon aivan uudessa mittakaavassa ja samalla on syntynyt toimintakulttuuri, jossa hyödyllisiä linkkejä jaetaan verkostoissa. Viime vuosina onkin alettu puhua yhä enemmän sosiaalisesta  tiedonhausta ja kuratoinnista.

Sosiaalinen tiedonhaku ja kuratointi

Eikö olisi kätevää, jos ystäväsi poimisi sinulle päivittäin mielenkiintoisimmat ja tuoreimmat uutiset? Juuri näin toimivat kuraattorit, jotka suodattavat netistä oman alansa kiinnostavinta sisältöä välittävät sitä seuraajilleen. Linkkien jakaminen on vastavuoroista ja synnyttää hyvän kierteen: on mahdotonta jakaa niin paljon kuin saa. Siksi verkoston osana oppii enemmän kuin yksin. Viime vuosina onkin kasvanut puhe henkilökohtaisista oppimisverkostoista (PLN = Personal Learning Network).

Kuraattorit keräävät, järjestävät, tiivistävät, uudelleenjulkaisevat ja levittävät sisältöjä. He kokoavat eri puolille nettiä fragmentoituneet tiedon jyvät yhteen. Koska he valikoivat kulutettavan sisällön, heillä on myös paljon valtaa. He johtavat seuraajiensa ajattelua erottamalla roskan ja arvokkaan sisällön ja saattamalla sen ymmärrettävään muotoon.

Kuraattorit eivät jaa vinkkejä vain hyvää hyvyyttään, vaan he hyötyvät monella tavalla. Kuratoimalla voi rakentaa omaa asiantuntijabrändiään ja saavuttaa huomattavaa web-näkyvyyttä. Useilla kuraattoreilla on myös ”oma lehmä ojassa” – esimerkiksi blogi, jonka sisältöä he haluavat promotoida. Jos haluaa ihmisten huomiota, on tehokkaampi strategia jakaa oman sisällön rinnalla muuta aihepiiriin liittyvää hyödyllistä tietoa kuin yrittää tuottaa kaikki itse. Pelkästään omia tuotoksiaan esiin tuomalla karkottaa seuraajat: ulkopuolinen maailma on aina kiinnostavampi kuin sinun yksittäinen blogisi.

Helpoin reitti parhaan sisällön äärelle

Nykyisin verkossa ei ole kyse siitä, kuka pääsee ääneen vaan siitä, ketä kuunnellaan. Ihmiset sulkevat automaattisesti suurimman osan viesteistä huomionsa ulkopuolelle, mutta luotettujen henkilöiden päivitykset pannaan merkille. Elämme entistä selvemmin ”huomiotaloudessa”, jossa seuraaminen, kaveroituminen ja linkittäminen ovat osa taloudellista arvoketjua.

Kuraattorit helpottavat elämäämme ja heille tulee olemaan yhä enemmän tilausta. 2000-luvun alussa internetin kaaosta yritettiin hallita hakukoneilla, mutta 2010-luvulla kuratointi tulee nousemaan tärkeään asemaan. Tulevaisuuden taistelut tullaan käymään siitä, mikä palvelu kykenee tarjoamaan helpoimman reitin parhaan sisällön äärelle.

Kuratointi on jo nyt keskeisten some-palvelujen strategian ytimessä. Facebookissa sisältöä filtteröivät kaverien suosittelut, Twitterissä seurattavat henkilöt ja näiden verkostot. Google taas pyrkii yhdistämään vähitellen tiedonhaun ja sosiaaliset verkostot Google+:n avulla. Uudet tulokkaat Zite ja FlipBoard perustuvat monimutkaisiin mallinnuksiin, joissa käyttäjien sosiaalisista verkostoista louhitun datan avulla pyritään tarjoamaan heitä kiinnostavaa mediasisältöä (etenkin Zite toimii tässä hämmästyttävän hyvin!).

Seuraavassa artikkelissa liikutaan askel lähemmäs käytäntöä ja esittelen erilaisia sosiaalisen tiedonhaun ja kuratoinnin web 2.0 -työkaluja. Niiden käyttöä ja tehokkaita tiedonhaun strategioita opitaan myös Sometek:in oppiminen ja työ 2.0 -kursseilla, tervetuloa! Tiesitkö, että minäkin kuratoin Twitterissä – seuraa, jos oppiminen ja työ 2.0 kiinnostaa.

Tämä artikkeli on osa ”tiedonhaku 2.0” -eKirjaa. Lataa se ilmaiseksi täältä.