Kaikki maailman sisältö (tieto, musiikki, videot...) - valitsemastasi aiheesta ja luottamiesi asiantuntijoiden kuratoimana - selailtavissa missä vain, milloin vain, miltä tahansa laitteelta. Jos tämä ei ole kehityksen suunta niin mikä?

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa toimiminen vaatii uusia digitaalisen kansalaisen taitoja: informaatio-, media- ja digitaitoja. Niitä ei juuri koulussa opita.

Valtaosa merkittävästä web-sisällöstä on Googlelle lähes näkymätöntä (ei hakutulosten ensimmäisellä sivulla). Salaisten algoritmien mukaan järjestetty linkkilista, jota muovaavat taloudelliset intressit, ei ole paras tapa löytää laadukkaita vastauksia ja selityksiä. Hakutulosten kärjessä on kaupallinen, hakukoneoptimoitu ja asemansa vakiinnuttanut sisältö (lumipalloefekti: suosio lisää suosiota). Tuorein keskustelu, joka kiinnostaa pientä kohderyhmää, jää Googlen huomiosta kamppailtaessa usein pikaruoka-infon varjoon. Tämä artikkeli on johdanto eKirjaan "Tiedonhaku 2.0".

Millainen tulevaisuuden oppikirja / oppimateriaali? Voisiko kuratointi olla yksi ratkaisu verkkosisällön hallintaan opiskelun yhteydessä?

Voimakkaimpana välineenä tiedonhakuun pidän kuraattorien yhteisöjä - useista toistensa kanssa risteävien alojen asiantuntijoista koostuvia verkostoja, joka yhteistyössä suodattavat, lajittelevat, ja vinkkaavat toisilleen sisältöjä. Tässä artikkelissa käsittelen yhtä suosikkipalveluani - Scoop.it:iä - jonka kantava ajatus on auttaa luomaan yhteisten mielenkiinnon kohteiden ympärille kuraattoreiden yhteisöjä. Sokerina pohjalla on Scoop.it -palvelussa yli 27000 näyttökertaa keränneen Timo Ilomäen haastattelu.

Kuratointia on pidetty varteenotettavana ratkaisuna internetin tietotulvan hallintaan. En ole vielä tavannut ketään, jonka mielestä idea ei olisi hyvä - kuka ei haluaisi löytää helposti laadukasta sisältöä mielenkiinnon kohteistaan? Silti keskimääräinen internetin käyttäjä ei ole vielä kuullutkaan kuratoinnista.

Median kulutus, työ ja oppiminen ovat murroksessa. Perinteiseen massamediaan kuului sisältöjen monistaminen ja "työntäminen" kuvitteelliselle kohdeyleisölle (esim. alle 40 vuotiaat kaupunkilaisnaiset). Internetissä yksilöllä sen sijaan on vapaus koostaa uutisvirtansa eri lähteistä omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Harva kuitenkaan on jaksanut ryhtyä tähän, koska laadukkaan sisällön seulominen netin runsaudensarvesta on ollut hankalaa. Nykyisin tämä ei enää ole kynnyskysymys: Ziten ja FlipBoardin kaltaisten henkilökohtaisten web-lehtien ilmestymisen myötä median yksilöllisestä seuraamisesta on tullut huomattavasti helpompaa.

Tulevaisuudessa tullaan käymään kamppailu siitä, mikä web-palvelu onnistuu tarjoamaan ihmisille helppoimman reitin kiinnostavan sisällön luo. Useimmille ihmisille ratkaisu on ollut Googlen hakukone, mutta tähän saattaa tulla muutos. Verkostoihin perustuvan tiedonhankinnan ennustetaan kasvavan nopeasti.

Nykyisin nettiin tuotetaan yhdessä päivässä enemmän sisältöä kuin mitä siellä oli olemassa kokonaisuudessaan vuonna 2003. Huomiotamme kuluttaa loputon ärsykevirta. On liian paljon sisältöä ja liian vähän aikaa. Oppimisen ja (tieto)työn kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että meillä on tehokkaat keinot hallita tietotulvaa, suodattaa pois roska ja löytää seasta helmet.