Omien havaintojeni mukaan moni toimittaja toimii jo aktiivisesti sosiaalisessa mediassa (erit. Twitter), mutta suuri osa ei vielä osaa ottaa uusista välineistä kaikkea hyötyä irti työssään. Tämän vahvistaa 2013 tehty tutkimus Twiiteryhmiä ja uutispäivittelyä, jossa todetaan, että Suomessa journalistit ovat verkon sivustaseuraajia. Tutkimuksen mukaan toimittajat ovat sosiaalisessa mediassa useammin tarkkailijan roolissa kuin aktiivisia osallistujia. Lisäksi tutkijat väittävät, että toimittajat eivät tunne verkon toimintakulttuuria ja ehdottavat, että he voisivat ottaa mallia sosiaalisessa mediassa seuraajia keränneistä henkilöistä.
Vuorovaikutteisempaa journalismia
Pajassa pohdittiin, millaista on nykyistä vuorovaikutteisempi journalismi. Miten yleisö voisi olla mukana jutun teossa, parhaimmillaan jo ennen jutun julkaisua: ideoimassa, esittämässä ehdotuksia, kysymyksiä tai faktoja. Todettiin, että prosessilla on suurempi arvo kuin pelkällä lopputuloksella. Juttu joka syntyy keskustelusta ja synnyttää keskustelua on paljon kiinnostavampi kuin perinteinen yksisuuntainen ylhäältä alas tiedottaminen: ”tässä asiat, jotka sinun tulee tietää”.Käytin esimerkkinä monesti Yleä, joka erottuu Suomessa selvästi sosiaalisen median edelläkävijänä. Ylen strategiassakin mainitaan, että toimittajien odotetaan osallistuvan keskusteluihin ja osallistavan yleisöä. Tässä tyypillinen päivitys Ylen Suoran linjan Facebook virrasta:
Yleisölle on paljon sitouttavampaa osallistua jutuntekoprosessiin kuin nähdä pelkkä lopputulos. Kun on osa prosessia, siitä tekee jo mieli kertoa kavereille. Ja jakaminen on medialle elintärkeää, jos se haluaa pärjätä verkossa. Parhaimmillaan sisältö on kuin nuotio, joka houkuttelee ihmiset ympärilleen jakamaan tarinoitaan.
Vuorovaikutteisemman journalismin myötä toimittajan rooli ja ammatti-identiteetti muuttuvat. Jos aiemmin toimittaja oli asiantuntija, joka kertoi kansalle mitä pitää tietää, sosiaalisen median aikakaudella hänen roolinsa on yhä enemmän fasilitoida yhteiskunnallista keskustelua. Toisin sanoen toimittajan tulisi yhä enemmän aktivoida ja johtaa keskustelua sen sijaan, että on yksin äänessä. Ylen strategiapäällikkö Tuija Aalto käyttää tästä osuvasti termiä ”puheenaiheistaminen”.
Twitter-liveraportointi ja juttujen joukkoistaminen
Käsittelimme myös liveraportointia Twitterissä (ks. Antti Hirvosen mainio esitys) sekä jutunteon joukkoistamista / talkoistamista, jota Ylessä on alettu kokeilla. Esimerkiksi Slush 2013 uutisoinnissa hyödynnettiin tapahtuman osallistujien tviittejä, joiden pohjalta kuratoitiin moniääninen juttu. Samaa lähestymistapaa jatkettiin linnan juhlien uutisoinnissa, jossa kotikatsomoiden tunnelmia tuotiin esiin tviittien lisäksi Instagram -kuvin.Käytin myös itse joukkoistamista työpajan suunnittelussa. Kyselin Twitterissä seuraajiltani vinkkejä Twitterin käyttöön toimittajan työssä ja sain ilahduttavan monta vastausta ja näkökulmaa (ylin tviitti upotettu ja siitä näkee koko keskustelun, muut tviitit kuvakaappauksia):
Hei toimittaja! Mitä hyötyä Twitteristä on työssäsi? Esimerkkejä? Some koulutus aiheesta huomenna. Please RT @tuija @anttihirvonen @juhuus
— Ilkka Olander (@olanderil) November 28, 2013
Iso kiitos kaikille vastanneille ja viestiä välittäneille toimittajille! 🙂 Twitter osoitti taas, kuinka avuliaita ihmiset voivat olla.
Suositusten voima verkossa
Uutiset löydetään verkossa yhä useammin jakamisen ja suositusten kautta. Tulisiko toimittajan jakaa omia juttujaan? Entä oman talon juttuja tai kilpailijoiden juttuja? Jokainen bloggaajahan tietää, ettei omia kirjoituksia jaeta (niin paljon) ilman aktiivista osallistumista ja verkottumista sosiaalisessa mediassa. Moni toimittaja sen sijaan ilmoitti minulle ylpeästi, ettei ole jakanut yhtään omaa juttuaan. Miksi?Tavallaan hienoa tämä suomalainen vaatimattomuus. Mutta suosittelen kuitenkin tutustumaan, mitä ympärillä tapahtuu. Esimerkiksi Long Play onnistui talkoovoimin ja ilman markkinointibudjettia nousemaan ensimmäisenä vuotenaan voitolliseksi. Paitsi että syitä voidaan hakea hyvästä sisällöstä, on menestys perustunut pitkälti myös ihmisten haluun jakaa ja suositella juttuja sosiaalisessa mediassa. Useammalla Long Playn toimittajalla (@vehkoo, @Slfvrbrg, @rsiivonen) on sosiaalisessa mediassa laaja seuraajajoukko ja tietenkin he jakavat myös Long Playn juttuja (kaiken muun kiinnostavan ohessa).
Toimittajan henkilöbrändi, tähtitoimittajat
Jakaminen johti luontevasti pohtimaan toimittajan henkilöbrändiä. On nimittäin tunnettu tosiasia, että sosiaalisessa mediassa henkilöitä seurataan enemmän kuin heidän edustamiaan yrityksiä. Esimerkiksi @TuomasEnbuske on kerännyt Twitterissä yli 55000 seuraajaa, mikä on enemmän kuin hänen edustamillaan mediataloilla. Enbuske tviittaa hengästyttävällä tahdilla ja panee likoon koko persoonansa.Miten paljon some-näkyvyys painaa puntarissa tulevaisuudessa, kun toimittajia rekrytoidaan? Kun toimittaja vaihtaa työpaikkaa, hänen verkostonsakin siirtyvät mukana. Yhdysvalloissa on jo ennakkotapaus, jossa työnantaja haastoi työntekijänsä oikeuteen 17000 Twitter seuraajan ”kaappaamisesta” uudelle työnantajalleen. Onko tulevaisuudessa tähtitoimittajia, joilla on satoja tuhansia seuraajia ja formulakuskin palkka?
Sosiaalinen media ja tehokas tietotyö
Pajaan mahtui monta näkökulmaa, mutta paljon jäi vielä takataskuun. Ihan oma lukunsa on se, miten sosiaalisen median välineet voidaan valjastaa toimituksissa tehokkaamman tietotyön välineiksi. Vain muutama toimittaja oli käyttänyt Evernoten tai Google Driven kaltaisia pilvityökaluja, joilla toimittaja voi tehostaa dramaattisesti työprosessiaan ja tehdä reaaliaikaista yhteistyötä. Sosiaalinen intranet olisi myös ehdoton apuväline jakamiseen ja yhteistyöhön toimituksessa, mutta harvalla työpaikalla tätä oli vielä oivallettu.Juuri nyt media-alalla puhaltavat muutoksen tuulet. Kirjoittelin median murroksesta aiemmin keväällä, jonka jälkeen on käyty jo useammat yt-neuvottelut. Elämme kiinnostavia aikoja. Muutos sattuu vähemmän, jos sitä ei vastusta vaan lähtee rohkeasti etulinjaan. Lisää työpajoja tulossa ensi vuoden puolella. Kiinnostuitko?