Mediataidot ovat tietoyhteiskunnan kansalaistaitoja

Opetushallitus julkaisi hiljattain sosiaalisen median opetuskäytön suositukset, jotka ovat tärkeä askel opetuksen kehittämisessä. Vihdoinkin myös ylimmällä hallinnon tasolla tunnustetaan, että tapamme työskennellä, kommunikoida sekä tuottaa tietoa on murroksessa sosiaalisen median käytön myötä. Tällä sivustolla käytän muutoksesta nimeä ”oppiminen ja työ 2.0” mukaillen ”web 2.0” -termiä.

Ilokseni huomasin suositusten joukossa lauseen ”mediataidot ovat tietoyhteiskunnan kansalaistaitoja”. Väittämä sisältää oletuksen, että mediataidot kuuluvat nykyisin yleissivistykseen ja kaikkien kansalaisten tulisi hallita niistä vähintään perusteet.  Mediataidoilla ei viitata tässä suppeasti medialukutaitoon, vaan yhtälailla tärkeitä ovat mediasisällön tuottaminen, jakaminen ja vuorovaikutus sen ympärillä. Sosiaalisen median aikakaudella suoraviivainen jako tuottajaan ja kuluttajaan (”broadcasting” -ajattelu) on vanhentunut.

Aloitamme koulu-uramme opettelemalla lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Pian kaikkien meidän tulisi myös osata tuottaa ja julkaista verkossa mediasisältöjä (kuvaa, ääntä, videota), mikäli OPH:n suosituksia seurataan. Tämä on luonnollinen osa teknologista kehitystä ja yhteiskunnan medioitumista. Mediaominaisuudet sisältyvät kohta edullisimpiinkin mobiililaitteisiin, kuten tekstiviestit kännyköihin aikanaan.  Samalla medialogiikka määrittää yhä kasvavassa määrin koko yhteiskuntaa ja sosiaalinen media liittyy yhä tiiviimmin ihmisten arkeen.

Oppimisen kannalta median monipuolisempi käyttö tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa video voi olla usein luontevampi väline opiskelijan osaamisen näyttämiseen kuin perinteinen kirjallinen esitys. Inno-Omnian mobiilisti -hankkeessa on käytetty mobiililaitteita kuten iPadeja ammatillisten näyttöjen videodokumentoinnissa hyvin tuloksin.

Mobiililaitteille löytyy monia median tuottamiseen ja jakamiseen sopivia ilmaisssovelluksia, joille voi keksiä opetuskäyttöä. Strip Designer -sovelluksella voi tehdä helposti sarjakuvia, jotka voivat olla opiskelijalle hyvä väline kiteyttää ajatuksia tai kuvata kehitysprosesseja. Sonic Pics -sovelluksella voi tehdä ääniselostuksen kuvamateriaaliin ja luoda havainnollistavia presentaatioita. Evernote -sovelluksella voi kaapata kaiken näkemänsä ja kuulemansa, tallentaa sen ”virtuaaliseen muistiinsa”, ja löytää myöhemmin tarvitsemansa sisällön helposti.

Tiedoista kohti taitoja

Monipuolisella median käytöllä opiskelun painopistettä voidaan siirtää luontevasti tiedoista kohti taitoja, mikä on yksi viimeaikaisissa koulutuksen kehitysstrategioissa esiin nostettu tavoite. Tekemisen kautta oppiminen ja työssä oppiminen korostuvat, kun oppimisprosessi voidaan dokumentoida (kuvan, videon ja äänen tallennus) ja jakaa helposti.

Videoiden jakopalveluiden (Youtube, Vimeo) myötä dokumenttivideot ovat nousseet yhdeksi oppimisen välineeksi ihmisten arjessa. Yllättävän moneen arkiseen pulmaan löytyy ratkaisu Youtubesta (”miten solmin solmion”, ”miten asennan SIM-kortin älypuhelimeen”, ”kuinka nauhoittaa podcast”. ) Opetusvideot (”how to…”) ovat yksi suosituimmista videogenreistä verkossa. Google näyttää videot korkealla sijalla hakutuloksissa, koska suuri osa ihmisistä preferoi havainnollista videota kirjallisen informaation sijaan. Ihan vastaavalla logiikalla kuin ihmiset käyttävät videoita vapaa-ajalla tapahtuvassa ”epävirallisessa” oppimisessaan, videota tulisi käyttää osana ”virallistakin” oppimista.

Käytän itse usein videoita opetuksessa, sillä niiden avulla saan aiheen näyttäytymään helpommin lähestyttävänä ja kiinnostavampana. Opiskelun ei tarvitse tuntua aina työltä – välillä se voi olla myös hauskaa ja viihdyttävää (”infotainment”). Olen todennut, että pieni havainnollistava ja elämyksellinen videopala (ks. esim. videot some-tilastoja tai typografian perusteita) tunnin alussa virittää opiskelijat seuraamaan ja osallistumaan aktiivisemmin. Oppimisen kannalta aidon kiinnostuksen ja motivaation herääminen on kaikki kaikessa – ilman sitä asiat eivät jää mieleen.

Se, miten houkuttelevasti viesti on paketoitu, vaikuttaa olennaisesti viestin perillemenoon. Tästä yksi osoitus on viime vuosina trendiksi nousseet infografiikat. Tutkimusten mukaan ihmiset muistavat tilastotiedosta vain n. 10%, jos se esitetään heille suullisesti. Jos tieto esitetään visuaalisesti infografiikan muodossa, he sen sijaan muistavat n. 50% sisällöstä.

Mediarikas oppiminen tapahtuu tällä hetkellä pääasiassa sosiaalisessa mediassa ihmisten vapaa-ajalla. Viralliset instituutiot tulevat tässä suhteessa pahasti jälkijunassa ja asenteet muuttuvat hitaasti. Kirjallinen ilmaisu on dominoinut pitkään kulttuuriamme ja se kytkeytyy erityisen voimakkaasti koulutusjärjestelmäämme. Työmarkkinoiden näkökulmasta akateeminen teoreettinen tieto on kuitenkin kärsinyt inflaation, ja sen rinnalle on noussut käytännönläheisempi ja taloudellisesta näkökulmasta helpommin perusteltava hyötyajattelu. Työelämässä arvostetaan innovaatioita – tietoa ja luovaa osaamista, jota voidaan suoraan soveltaa tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä. Mediataitoihin panostaminen voisi viedä koulutusta lähemmäs työelämän tarpeita.

Sosiaalinen media kansalaistaitona

Opetan itse digijulkaisutaitoja ja erityisesti verkkojulkaisemista blogien ja some-työkalujen avulla. Nähdäkseni verkkomedian hallinnasta hyötyy lähes kuka tahansa (tietotyön) ammattilainen: tutkijat, poliitikot, journalistit, tiedottajat, markkinoijat, visuaaliset suunnittelijat jne. He kaikki tarvitsevat kanavan, jonka kautta saada tuotoksensa näkyville ja kehitellä niitä vuorovaikutuksessa alan asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa. Yrittäjille blogi on keino markkinoida palveluja (kotisivut) ja työnhakijoille keino näyttää oma osaaminen (portfolio).

Blogien ja helppokäyttöisten julkaisujärjestelmien ansiosta julkaisemisen kynnys on madaltunut huomattavasti.  Verkkojulkaiseminen ei ole enää vuosiin ollut koodaajien ja web-suunnittelijoiden yksinoikeus. Kuka tahansa voi saada pienellä harjoittelulla blogialustan teknisesti haltuun niin, että pystyy julkaisemaan haluamaansa sisältöä. Tietenkin verkkoviestinnän ammattilainen erottuu edelleen perusteet hallitsevasta maallikosta, mutta ero ei ole enää päätähuimaava. Maallikko voi turvautua ammattilaisten suunnittelemiin ulkoasumalleihin ja toimintoihin ja huolehtia itse vain sisällöstä. Kun punnitsee verkkojulkaisutaidoista koituvia hyötyjä ja niiden opettelusta koituvaa vähäistä vaivaa, on vaikea perustella niiden puuttumista opetussuunnitelmista.

Verkkojulkaisemisen sisällyttäminen opetukseen on vielä yksinkertaista – suurempi haaste on työskentelytapojen muutos. Sosiaaliseen mediaan nimittäin kuuluu, että sisältöjen äärellä tulisi kyetä vuorovaikuttamaan, sekä jakamaan ja työstämään niitä eteenpäin verkostoissa. Kyse on argumentointitaidoista ja siitä paljon puhutusta keskustelukulttuurista (tai sen puutteesta). Nämä taidot eivät kehity perinteisissä opettajajohtoisissa oppimistilanteissa – professori esitelmöi ja luentosalillinen opiskelijoita kuuntelee passiivisina. OPH:n suosituksissa puhutaankin aktiivisuuteen ja osallisuuteen kannustamisesta sekä yhteistyön, itseilmaisun ja luovuuden tukemisesta oppimistilanteissa.

Koulutuksen järjestäjien tulisi vihdoin ymmärtää, että sosiaalinen media ei ole pelkkä viihdemuoto. Sosiaalisen median taidot ovat tehokkaan oppimisen ja työnteon yksi edellytys, ja ne nousevat tietoyhteiskunnassa yhä tärkeämpään asemaan.

Sosiaalinen media opetussuunnitelmiin

Vielä harvassa oppilaitoksessa tällaiset ajatukset konkretisoituvat opetusohjelman tasolla, elimellisenä osana tutkintorakennetta. Sosiaalinen media sisällytetään enintään kuriositeettinä jonkin kurssin yhteyteen tai sitten siitä tarjotaan valinnaista kurssia. Tällaiset kosmeettiset muutokset eivät riitä muuttamaan koulutuksen suuntaa, vaan se pysyy ytimeltään vanhanaikaisena.

Sen sijaan sosiaalinen media tulisi integroida kaikkeen opetukseen. Tällöin opiskelijoiden ja opettajien some-taidot voivat kehittyä pidemmällä aikavälillä ja toisaalta kunkin kurssin varsinaiselle sisällölle riittää aikaa. Olen itse pohtinut paljon sitä, kuinka some-työskentelyn pilottihankkeista päästäisiin etenemään kohti laajamittaisempaa muutosta, ja sen tuloksena syntyi Campus 2.0 –ratkaisu.

Yksi este kehitykselle on koulutuksessa sitkeästi elävä myytti ”diginatiiveista”, jonka mukaan nuoret ikäluokat osaisivat toimia verkossa ikäänkuin itsestään eikä taitoja tarvitsisi erikseen opettaa. Oletus on osoitettu katteettomaksi monissa tutkimuksissa. Oman kokemukseni mukaan suurimmalla osalla nuorista on kyllä verkon viihdekäyttö hallussa mutta harva taitaa sen hyötykäyttöä.

Sosiaalisen median suositukset ovat askel parempaan suuntaan. Seuraavassa vielä poimintoja konkreettisista toimenpiteistä, joita OPH suosittelee koulutuksen järjestäjille:

[list style=”check”]

• Koulutuksen järjestäjiä kehotetaan tarkistamaan tietostrategia sosiaalisen median näkökulmasta. Vuosittaisessa tilannekartoituksessa selvitetään laitteistotilanne, e-oppimateriaalien määrä ja arviointiperusteet sosiaalisen median näkökulmasta. Tämän perusteella määritellään tavoitetaso laitteiden, e-oppimateriaalien ja arviointiperusteiden osalta ja opettajien vuosittainen täydennyskoulutustarve.
• Sosiaalinen media muuttuu luontevaksi osaksi oppimista.
• Oppijoille tarjotaan tilaisuuksia käyttää eri palveluita kuten: blogeja, mikroblogeja, wikejä, kuvien, linkkien ja muiden tuotosten jakopalveluita, chat-palveluita ja  yhteisö- ja ryhmätyöskentelyalustoja. Oppijoille tarjotaan mahdollisuuksia taltioida eri menetelmin (teksti, kuva, video) omaa työskentelyään ja oppimistaan ja rakentaa omaa oppimispolkuaan.
• Oppijoita kannustetaan yhteisölliseen työskentelyyn ja oppijoiden ja opettajan välistä vuorovaikutusta lisätään.
• Kehitetään oppimisen tueksi malleja, jotka antavat oppijoille  mahdollisuuksia kirjoittaa dokumentteja yhdessä, muokata kuvia, tuottaa videoita, jakaa tuotoksiaan toisilleen ja kommentoida toistensa tuotoksia.
• Järjestetään oppijoille mahdollisuuksia harjoitella tiedon keräämistä, hallita tietotulvaa, koota ja yhdistellä tietoa. Pohtia itse mikä väline tai palvelu toimii kussakin tilanteessa parhaiten.
• Oppilaitoksen ulkopuolisia oppimisympäristöjä, kuten kulttuurilaitoksia, työpaikkoja, yhteistyökouluja ja yhteisöjä hyödynnetään enenevässä määrin. Sosiaalinen media toimii sillanrakentajana koulun ja muiden oppimisympäristöjen välillä.

[/list]