Skip to content

iPhone valokuvaus – opas digikuvaukseen älypuhelimella

iPhone valokuvaus - opas digikuvaukseen älypuhelimella
iPhone on paitsi älypuhelin nykyään myös maailman suosituin kamera, sanoo Apple. Flickrin Camera finder -sivu vahvistaa väitteen: 4 kärkisijaa ovat iPhonen eri malleilla. iPhone on saanut kulttisuosion valokuvausvälineenä. iPhone-kuvauksen ympärille on kasvanut verkossa yhteisö ja sille on oma termikin ”iPhoneography” (kokeile Googlettaa).

Enää kaikki ammattikuvaajatkaan eivät väheksy iPhonea. Time -magazinen etusivulla on nähty iPhonella kuvattu kuva ja sillä on kuvattu mm. tunnettujen automerkkien mainoksia. Älypuhelimella kuvaamisessa on toki omat rajoitteensa (kuvanlaatu, säätöjen puute, optiikka) mutta siinä on myös ehdottomia valtteja (nopeus, helppous, workflow).

Time - iPhone kuvaus

Opetan itse digikuvausta ja kuvankäsittelyä ja kuvaan sekä ammattitasoisella digijärjestelmäkameralla (Canon 6D) että iPhone 5s:llä. Kummatkin ovat mainioita, mutta haen niistä täysin eri asioita. Viimeisen parin vuoden aikana olen alkanut kuvaamaan vapaa-ajalla yhä enemmän iPhonella. Jossain vaiheessa huomasin omaksi yllätyksekseni, että suuri osa viime aikojen lempikuvistani on otettu älypuhelimella.

Verkosta ei löydy suomenkielistä opasta iPhone valokuvaukseen, joten päätin korjata asian. Tässä ensimmäisessä osassa hieman iPhone -kuvauksen filosofiaa ja seuraavissa mm. vinkkejä sovelluksiin ja sosiaaliseen mediaan. Samalla päästään aiemmasta kirjoituksestani digi- ja mediataidoista askel lähemmäs konkretiaa.

Parasta iPhone valokuvauksessa: nopea työnkulku

Kuvaaminen älypuhelimella on spontaania ja hauskaa. Vaikka ne eivät voi kilpailla kuvanlaadussa järjestelmäkamerani kanssa, on niissä muita etuja. Älypuhelin kulkee aina mukana ja on käsillä silloin kun huomaa jotain kuvaamisen arvoista ympäristössään. Paras kamerahan on lopulta se, joka on käsillä kuvaustilanteessa.

iPhone valokuvaus - workflow
Retkellä Lammassaaressa, kuvassa poikani. Onneksi oli iPhone mukana.
Visuaalisia ideoita sarjatulella
Kuvan voi myös käsitellä samantien ja lopputuloksen näkee minuuteissa. Useimmat appsit on suunniteltu nopeaan workflow:hun ja niillä voi testata visuaalisia ideoita ”sarjatulella”. Nopeasti selattavien efektikirjastojen ansiosta kuvasta voi nopeasti tehdä erilaisia versioita ja leikkiä eri tunnelmilla. Ehkä siksi moni kokee, että kuvankäsittely älypuhelimella on koukuttavaa ja luovaa toimintaa.

Digijärjestelmäkameralla kuvaaminen on yleensä suunnitelmallisempaa. Kömpelöä kameraa ei jaksa kantaa mukana, ellei ole nimenomaan päättänyt kuvata. Kuvat pitää siirtää tietokoneelle ja tuoda Photoshoppiin. Kuvankäsittely vie kauemmin, sillä jokaista yksityiskohtaa voi viilata. Toki lopputulos on yleensä hiotumpi.

Olen kuitenkin huomannut, että hitaus tappaa osan kuvaamisen hauskuudesta ja luovuudesta. Jos taas kamera + kuvankäsittelysovellukset kulkevat aina taskussa, ideoilla leikkimistä ja kokeiluja tulee tehtyä enemmän. Kuvaamisen kynnys laskee, ja arkisessa ”tylsässä” ympäristössäänkin saattaa alkaa huomata uusia kuvausmahdollisuuksia. Esimerkiksi jouluna kuvailin yber-tylsiä joulukoristeita. Kuvista ei tullut lainkaan niin tylsiä kuin todellisuus :).

iPhone valokuvaus - luova arki
Tämä pukki on pelkkä koriste. iPhone 5s + Retrica.

iPhone 5s iSight -kamera

iPhonen kameran objektiivi on valovoimainen (f. 2.2 aukko) ja sen kenno on pienestä koostaan huolimatta yllättävän vähän altis kohinalle. Sillä saa ei-optimaalisessakin valaistuksessa (esim. sisätiloissa) ihan peruslaadukkaita kuvia.

iPhonen sensorissa on vain 8 megapikseliä. Tämä on mielestäni hyvä asia. En halua ylisuuria kuvia täyttämään rajallista puhelimen muistia. Lisäksi pienempien kuvien prosessointi on nopeaa – filtterit ja efektit päivittyvät hetkessä kun pikseleitä on vähemmän. 8 megapikseliä riittää jo A4 kokoiseen tulosteeseen, ihan tarpeeksi useimpiin käyttötarkoituksiin.

Paras älypuhelinkamera?
Joissakin testeissä iPhonen kamera on jopa jättänyt jälkeensä keskitason pokkarikameroita. Moni pitää iPhonen kameraa parhaana älypuhelinkamerana huolimatta sen säätöjen puutteista (esim. valotusohjelmat puuttuvat, ei zoom-objektiivia, vain automaattikuvaus).

Kuvanlaadussa ja kameran säädöissä Nokia Lumia 1020 voittaa testitilanteessa iPhonen, mutta kameroissa on kyse paljon muustakin. iPhonen kamera on nopea (10 kuvaa sekunnissa) ja erittäin käytettävä. Ja ennenkaikkea sille on paljon loistavia sovelluksia (apps), mikä limittyy älypuhelimissa suoraan kuvaamiseen. Valokuvaamisen ja kuvankäsittelyn intuitiivinen yhteensulautuminen on itselleni tärkein syy älypuhelimella kuvaukseen. Käyttökokemus muodostuu kokonaisuudesta.

iPhone ja kuvankäsittely kuvaustilanteessa

Käytän itse paljon kamerasovelluksia joilla efektit näkee jo kuvaustilanteessa (live-preview). Miksi? Koska olen huomannut, että esikatseltavat filtterit vaikuttavat olennaisesti kuvaustilanteessa tehtyihin valintoihin – rajaukseen, valotusasetuksiin, kohteen valintaan jne.

Maailma näyttää erilaiselta eri ”silmälasien” läpi. Tietyn filtterin läpi  tylsä ja arkinen kuvauskohde saattaakin alkaa näyttämään visuaalisesti kiinnostavalta ja sitä tekee mieli tutkia enemmän. Ja jos inspiroituu itse kuvaustilanteessa, se näkyy kyllä lopputuloksessakin.

iPhone kuvankasittely
Douro -joki Portossa. KitCam + Photoshop tuunaus.

Yksi pitkäaikainen suosikki-appsini on KitCamera (aiemmin KitCam), jossa live-kuvaa voi esikatsella eri linssien ja vintage-filmien läpi. Nykyisin paljon käyttöä saa myös samaan tapaan toimiva Retrica ja mustavalkokuvissa MonoVu.

Vertailun vuoksi en missään tapauksessa käyttäisi digijärjestelmäkamerassa vastaavia asetuksia, sillä haluan pitää kuvankäsittelyratkaisut auki. Kameran sisäänrakennetut efektit eivät voi mitenkään kilpailla kuvankäsittelyohjelmien korkealaatuisen prosessoinnin kanssa. Siksi pyrin monien muiden kuvaajien tapaan tallentamaan kuvaustilanteessa parhaan mahdollisen kuvanlaadun (kuvat täysin prosessoimattomina RAW -formaatissa), ja jätän luovat ratkaisut kuvankäsittelyyn.

Toisin sanoen haen älypuhelimella kuvattaessa päinvastaisia asioita kuin järjestelmäkameralla. iPhone -kuvaukseen kuuluu spontaani ideoilla leikkiminen, varsinkin silloin kun kuvaustilanne ilmaantuu yllättäen. Järkkärillä kuvaukseen taas liittyy kuvan pitkäjänteinen työstäminen, ja yleensä tällöin kuvaustilannetta on jo ennalta suunniteltu.

Älypuhelin ei kiinnitä huomiota

Kaupunkiympäristössä iPhonen ehdottomiin etuihin kuuluu, että se on pieni, arkipäiväinen ja harmittomaksi koettu väline. Dokumentaarisessa valokuvauksessa tilanteiden luonnollisuus on tärkeää. Kuvaaja ei halua kiinnittää liikaa huomiota itseensä. Ideaalitilanteessa elämä ympärillä jatkuu sellaisenaan, eikä kamera vaikuta mitenkään ihmisiin.

iPhone valokuvaus - opas digikuvaukseen älypuhelimella
Katuteatteria Barcelonassa. iPhone 4 + KitCam

Paradoksaalisesti iPhonen vahvuus on, että ihmiset eivät ota sitä vakavasti kuvausvälineenä. Oletusarvo on, että älypuhelimella kuvaavat vain harrastelijat ja lähinnä omaksi ilokseen. Sen sijaan iso ja kömpelö järjestelmäkamera huutaa huomiota ja assosioituu ammattimaisempaan kuvaukseen. Kun sellaisen suuntaa ihmisiin, kaikki huomaavat kuvaajan, ja tilanne ”jäätyy” helposti.

Yhteenveto

En aio vielä luopua järjestelmäkamerastani. Sen sijaan pokkarikamerani iPhone on jo pitkälle korvannut. Nopea workflow ja kuvankäsittely kuvaustilanteen keskellä inspiroi uudella tavalla. Ja lopulta kuvaamisessa on kuitenkin kyse ideoista, ja vasta toissijaisesti tekniikasta ja kuvanlaadusta. Olipa väline mikä tahansa, tärkeintä on, että saa visionsa toteutettua.

Kuvaatko itse älypuhelimella? Jaa kokemuksesi.

Kirjoittaja opettaa digikuvausta ja kuvaa mm. verkkosivustoille. Katso lisää töitä portfoliossa

 

 

Jaa kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Tilaa uutiskirje

Saat uudet blogit suoraan sähköpostiisi. Tilaamalla hyväksyn, että tietoni tallennetaan Sometekin uutiskirjeen tilaajarekisteriin.