Skip to content

Älä kysy, jos vastauksen löytää Googlesta!

Luovuus, työ ja oppiminen
Uudessa informaatiotaloudessa asiantuntemus on vähemmän faktojen ahtamista päähän ja enemmän sitä, että osaa hankkia käsiinsä kunkin ongelman ratkaisuun tarvittavan tiedon ja soveltaa sitä luovasti. Koulutusjärjestelmän tulisi muuttua tähän suuntaan. Stephen Downesin sanoin: ”koulutusta ei ole enää mieltä ajatella joksikin, joka annetaan meille vaan jonka luomme itse”. Seuraavassa videossa kouluttaja Will Richardsonin visio tarvittavasta muutoksesta:

Elinikäinen oppija pärjää

Maailma muuttuu yhä nopeammin ja hankkimimmalle taidoilla on lyhyempi käyttöikä. Vielä 1900 -luvulla tutkinnon aikana hankittu osaamispaletti saattoi riittää hyvässä lykyssä koko elämäksi. Uudesta oppimisen kulttuurista kirjan kirjoittanut John Selly Brown väittää, että nykyisin työelämässä vaadittavat taidot päivittyvät 5-10 vuoden välein. Siksi se koulutusjärjestelmäämme sisäänkirjoitettu ajatus, että opiskelu sijoittuisi elämän alkuun ja näillä taidoilla selvittäisiin koko työurasta, ei ole enää uskottava. Asiantuntijatyön haasteista selviytyminen vaatii jatkuvaa uuteen sopeutumista ja elinikäistä oppimista.

Askel edellä vai askel jäljessä?
Sillä, että on askelen edellä muita, on ratkaiseva merkitys innovaatioihin perustuvassa taloudessa. Markkinapaikalla ei selviä, jos tulee vähän jälkijunassa. Nokia yritti palauttaa johtajuutensa markkinoilla tuotteella, jonka ekosysteemi oli kehittymätön kilpailijoihin nähden, kuinka kävi?

Tällaisessa maailmassa olennaisempaa on pysyä ajan tasalla, vainuta heikot signaalit ja toimia luovasti vasta nupuillaan olevan tiedon varassa. Tämä on vastakohta olemassaolevan tiedon mieleenpainamiselle, jota koulutusjärjestelmä perinteisesti on korostanut. Meitä koulutetaan edelleen tulemaan askel jäljessä, ei askel edellä.

Älä kysy, jos vastauksen löytää Googlesta!

Älä kysy kysymyksiä, joihin Google -haku voi antaa suoraan vastauksen. Tai jos kysyt, niin anna opiskelijoiden käyttää nettiä asian selvittämiseen. Parempi kuitenkin kysyä asioita, joiden ratkaisemiseen netti tarjoaa resursseja, mutta ei valmista vastausta (vrt. tosielämän ongelmat). Näin kehottaa Will Richardson mainiossa TED-kirjassaan ”Why School?” (2012).

Nykyään kannamme taskussamme laitteita, joiden avulla meillä on pääsy lähes kaiken kuviteltavissa olevan tiedon äärelle. Kun tieto löytyy taskusta, miksi käyttää enää voimavaroja pänttäämiseen ja tiedon päässä pitämiseen (vinkki: ”koetta varten” ei ole oikea vastaus)?  Konekin osaa tiedon säilyttämisen ja tekee sen paremmin kuin ihmisaivot.

Tässä suhteessa on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä suuri muutos. Tietotyöläisiä tutkinut Robert Kelley kysyi, kuinka suuri osa heidän käyttämästään tiedosta oli heidän ”päänsä sisällä”. 1986 vastaajat vielä kokivat, että suurin osa (75%). Vähitellen muistiinpainamisen tarve on laskenut niin, että 1997 lukema oli 15-20% ja 2006 vain 8-10%.

Olisiko jo aika ottaa netti yo-kirjoituksiin?
Kehityksestä huolimatta koulussa kysytään edelleen usein asioita, jotka olisi helppo selvittää teknologian avulla (ja samalla estetään teknologian käyttö). Ei ole tätä päivää sulkea ihmisiä luokkahuoneisiin ja kieltää heiltä netin käyttöä, kun he luokan ulkopuolella googletaisivat ratkaisut kysymyksiin parissa sekunnissa. Olisiko jo aika esim. ottaa netti avuksi yo-kirjoituksiin, kuten Tanskassa on jo tehty?

Onko tieto käytettävissä vasta ihmisen muistissa?

Petri Riikonen esitti Richardsonille hyvän vasta-argumentin tiede -lehden blogissa. Hän huomauttaa, että vasta ”ollessaan jonkun ihmisen muistissa tieto on varsinaisesti käytettävissä. Netti on vain tiedon varasto”. Siksi hän on tyytyväinen, että on joutunut pänttäämään kouluaikoina.

Kyllä, ajattelu onkin hankalaa ilman mitään pohjatietoja. Mieleenpainamisvaihetta ei voi täysin ohittaa, mutta silti väittäisin, että painopisteen tulisi nykyisin olla enemmän uuden luomisessa.

Kysymykset ohjaavat ajattelua
Kun rakentaa ymmärrystään verkkoa apuna käyttäen, tietämisen ei tarvitse olla aukotonta vaan se täydentyy jatkuvasti. Kysymykset ohjaavat ajattelua. Ajatus pohjatiedoista, jotka pitää olla hallussa ennen koko on touhuun ryhtymistä, on halvaannuttava.

Parempi heittää ihminen toiminnan keskelle
On parempi heittää ihminen mahdollisimman varhain toiminnan keskelle. Eihän lapsillekaan opeteta ensin ”pohjatietoja kielestä” vaan he oppivat sen yksinkertaisesti käyttämällä sitä arkisissa tilanteissa – ensin kömpelösti ja vähitellen yhä hienostuneemmin. Hieman samaan tapaan ymmärrys rakentuu verkossa navigoidessa, kun mielessä oleva ja verkossa oleva käyvät vuoropuhelua.

Tällä tavoin tietoa rakennetaan työelämässäkin. Useimpiin ongelmatilanteisiin ei ole valmiita vastauksia. Nopeinta on tutkia asiaa netistä, kysyä kaverilta, täydentää ja vähitellen rakentaa ymmärrystä tarjolla olevista rakennuspalikoista. Kyse on luovasta ongelmanratkaisusta.

Tulevaisuudessa luovuuden vaatimus korostuu entisestään, kun ihmiset alkavat kilpailla työmarkkinoilla robottien kanssa (jopa lehtijuttujakin kirjoittavat nykyisin robotit). Monet mekaaniset tehtävät ovat jo korvautuneet koneilla: kirjastossa on lainausautomaatti, pankkivirkailijan korvasi ottomaatti, kaupan kassalle tulee maksuautomaatti. Ihmiseltä vaaditaan työelämässä yhä enemmän osaamista sekä kykyä työskennellä ilman valmiita nuotteja.

”Tietäminen on todennäköisesti kohta vanhentunut ajatus”, sanoo NewCastlen yliopiston professori Sugata Mitra. ”Asioista otetaan selvää itse tilanteessa. Opettajan tehtävä on johdattaa oppijat oikeiden kysymysten äärelle. Hänen ei tarvitse antaa vastauksia – vastauksia löytyy joka puolelta (netistä). Vuosikausia tutkimus on osoittanut, että oppijat, jotka löytävät vastaukset itse muistavat ne paremmin kuin jos ne olisi tarjottu heille valmiina”. Mitra esittää ajatuksiaan seuraavassa videossa, jossa monet vaikuttajat Seth Godinista lähtien pohdiskelevat oppimisen tulevaisuutta:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=quYDkuD4dMU

Muistin laajentaminen digivälinein

Tietotyön vaatimukset kasvavat, mutta onneksi on digivälineitä, joilla työskentelyään voi tehostaa. Tiedonhaku 2.0 -eKirjassani olen kuvannut uusia tiedon hankinnan tapoja sosiaalisen median avulla. Tiedonhaku on kuitenkin vasta puoli ruokaa. Toinen puoli on tiedon hallinta digivälinein: muistiinpanot pilvityökaluilla, suurten tietomassojen järjestäminen ja olennaisen nopea löytäminen. Yhdessä nämä muodostavat tietotyöläisen digitaalisen workflow:n (jos haluat tehostaa digityönkulkuasi, katso nämä kurssit).

fyysinen muisti loppuu, digitaalinen muisti jatkuu
Käyttämällä älykkäästi web 2.0 -välineitä muistia on mahdollista jatkaa tai laajentaa. Siinä missä fyysinen muisti loppuu, digitaalinen muisti jatkuu. Parhaassa tapauksessa siirtymä on saumaton. Kokemukseni on, että oikeilla välineillä ja strategioilla voi merkittävästi parantaa tietotyön tuottavuutta. Seuraavassa artikkelissa lisää näistä asioista!

 

Jaa kirjoitus:

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Tilaa uutiskirje

Saat uudet blogit suoraan sähköpostiisi. Tilaamalla hyväksyn, että tietoni tallennetaan Sometekin uutiskirjeen tilaajarekisteriin.